Keskuskoulu tarjoaa Porvoon kulttuurihistoriallisella keskusta-alueella monipuolisen ja turvallisen oppimisympäristön. Keskuskoulu on Porvoon suurin alakoulu: koulussa opiskelee noin 420 oppilasta.
Viihtyminen Keskuskoulussa syntyy huolenpidosta, toisten kunnioittamisesta ja mielekkäästä, palkitsevasta työstä oppilaiden sekä opettajien yhteisessä työpaikassa. Keskuskoulussa kohtaamme toisemme arvostaen ja kunnioittaen. Turvallisessa ja kannustavassa työ- ja oppimisympäristössä on yhdessä hyvä kasvaa ja oppia. Koko kouluyhteisö työskentelee yhteisten päämäärien eteen.
Keskuskoulussa järjestetään painotettua musiikin opetusta vuosiluokilla 3–6. Painotettuun musiikin opetukseen hakeudutaan vuosiluokan 2 keväällä.
Keskuskoululla on mahdollista osallistua useisiin Porvoon harrastamisen mallin mukaisiin kerhoihin.
Yhteystiedot
Henkilökunta
Petri Linden
Peruskoulun rehtori
Henna-Riikka Saario
Peruskoulun luokanopettaja, Apulaisjohtaja, Keskuskoulu
Päivi Korpela
Koulusihteeri, Keskuskoulu, Tolkkisten koulu
Heidi Mäklin
Palveluvastaava, Palveluvastaava (keittiö), Keskuskoulu
Keijo Nieminen
Kiinteistönhoitaja, Keskuskoulu
Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@porvoo.fi.
Muut henkilökunnan yhteystiedot löytyvät Wilmasta.
Opiskeluhuolto
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää opiskeluhuoltopalvelut Porvoon kaupungille.
Esiopetus
Keskuskoulun tiloissa toimii kolme Puistopäiväkodin esiopetusryhmää.
Lisätietoja:
Tiinariitta Nyman
Päiväkodin johtaja, Puistopäiväkoti
Iltapäiväkerho
Keskuskoulun tiloissa tomii iltapäiväkerho Spurttis.
Lisätietoja:
Petri Uronen, puh. 050 380 9352 tai petri.uronen@spurttis.com