Liikkuva nuorisotyö

Kun nuorisotilat menevät kesätauolle, liikkuminen paikasta toiseen antaa mahdollisuuden kohdata nuoria heidän omassa ympäristössään. Nuorisotyötä halutaan viedä keskustan lisäksi kyliin, joissa julkisen liikenteen vuorot ovat vähäisiä, eivätkä nuoret välttämättä pääse keskustaan palveluiden luo.

Toiveena on myös tavoittaa sellaisia nuoria, jotka eivät yleensä käy nuorisotiloilla. Nuoret saavat itse toivoa, minne liikkuva nuorisotyö rantautuu. Nuoret voivat lähettää toiveitaan nuorisotyöntekijöille sosiaalisen median ja pikaviestisovellusten kautta. Myös nuorisoyhdistysten ja -seurojen toivotaan olevan yhteydessä ja vinkkaavan eri tapahtumista ja paikoista, joihin nuorisotyöntekijät voisivat osallistua.