Siirry sisältöön

Kaupunginhallituksen päätökset 23.3.2026

Yritystontin varaaminen, Kuninkaanportti eteläinen alue

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että Porvoon kaupunki varaa Fira Rakennus Oy:lle ”Kuninkaanportti eteläinen alue” (AK 433) nimisen asemakaavan mukaisen tontin 638-24-2001-7. Tämä varauspäätös on voimassa 8 kuukautta sen saatua lainvoiman. Kaupunki perii varausmaksuna 6000 euroa päätöksen saatua lainvoiman.

Fira Rakennus Oy:n hakemuksen mukaan suunnitteilla on laadukas vähittäiskaupan suuryksikön liikerakennus (ns. big box -kohde), johon sijoittuisi vuokralaiseksi yksi tai useampi tunnettu pohjoismainen retail-toimija, jotka täydentäisivät Kuninkaanportin jo olemassa olevaa tarjontaa.

Tavoitteena on hyödyntää tontin koko rakennusoikeus, yhteensä 8 000 kem. Vuokralaisten konseptista riippuen kohteeseen voi sisältyä myös pihamyymäläaluetta.

Hankkeen alustava aikataulu on, että rakentaminen käynnistyisi vuoden 2026 aikana ja kohde valmistuisi arviolta vuoden 2027 loppupuolella tai vuoden 2028 alkupuolella.

Kaava-alue sijaitsee Kuninkaanportissa moottoritien E18 varressa Ratsumestarinkadun ja Ruiskumestarinkadun risteyksen eteläpuolella.

Asemakaavassa tontti on merkitty KM-6 merkinnällä liikerakennusten korttelialueiksi, joille saa rakentaa vähittäiskaupan suuryksikön. Korttelialueelle saa sijoittaa sellaista seudullista paljon tilaa vaativaa erikoistavarakauppaa, joka ei kilpaile keskustaan sijoittuvan kaupan kanssa ja jonka asiointitiheys on pieni, kuten esim. auto-, rauta-, huonekalu-, puutarhatavarakauppaa ja maatalouskauppaa. Korttelialueelle ei saa sijoittaa päivittäistavaramyymälää.

GEM Valuation Oy:n arvion mukaan tontin käypä markkina-arvo on 1 120 000 euroa.

Kutsu Sydkustens landskapsförbund rf:n vuosikokoukseen 23.4.2026

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä kolme jäsentä ja heille kolme henkilökohtaista varajäsentä Sydkustens landskapsförbund kokoukseen:

  • Johan Söderberg, varajäsen Frida Sigfrids
  • John Rönnholm, varajäsen Seppo Ijäs
  • Anita Spring, varajäsen Ove Blomqvist

Kaupunginhallituksella ei ollut huomauttamista esityslistalla olevien asioiden suhteen.

Sydkustens landskapsförbund r.f. pitää vuosikokouksensa 23.4.2026. Sydkusten toimii jäsenkuntien ja yhteistyötahojen kanssa sen hyväksi, että ruotsinkielisen väestön mahdollisuus saada ruotsinkielistä koulutusta ja kulttuuria säilyy kansallisesti täysipainoisella tasolla.

Toimielinten tekemien päätösten seuraaminen

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti merkitä elinvoimalautakunta päätökset 3.3.2026 § 21, § 23 ja § 25 sekä kaupunkikehityslautakunnan päätöksen 3.3.2026 § 39 tiedoksi ja ilmoittaa toimielimille, että kaupunginhallitus ei käytä kuntalain mukaista otto-oikeuttaan.

Kaupunkikehityslautakunnan päätös 3.3.2026 § 38 (Trombia Free autonomisen lakaisupalvelun hankinta) pantiin pöydälle.

Muut asiat

Muut asiat kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esitysten mukaisesti.