Pormestarinkadun leikkipuisto on tullut käyttöikänsä päähän ja lakkautetaan
Näsissä sijaitseva Pormestarinkadun leikkipuisto lakkautetaan, sillä leikkivälineet ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Puisto vaatisi peruskunnostuksen ja kaikkien välineiden uusimisen. Puiston kunnostaminen ei olisi taloudellisesti kestävää, ja siksi leikkipuisto on suunniteltu purettavaksi ja alue maisemoidaan.
Asemakaavamuutos alueella on pitkään ollut vireillä, ja sen odotetaan etenevän vuoden 2026 aikana. Koska kaavoitustilanne on avoin ja puistoalue saattaa lähivuosina poistua puistokäytöstä, puiston peruskorjaaminen ei olisi taloudellisesti järkevää. Näin kaupunki-infrajohtaja teki viranhaltijapäätöksen leikkipuiston lakkauttamisesta.
– Tavoitteena on leikkipuistoverkosto, jota pystymme rakentamaan, peruskorjaamaan ja ylläpitämään kaupungin käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. Siksi verkostoa kehitetään pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti koko Porvoon tarpeet huomioiden, sanoo yhdyskuntasuunnittelija Marjo Valin.
Kaupunki on panostanut viime vuonna Näsin alueeseen toteuttamalla esteettömän Kukkumäen leikkipuiston Kultalistankadulle. Muita Pormestarinkadun leikkipuistoa lähellä sijaitsevia leikkipaikkoja ovat Metsätähden päiväkodin ja Albert Edelfeltin koulun pihat, jotka ovat vapaasti käytettävissä koulun ja päiväkodin aukioloaikojen ulkopuolella.
Hyväksytyssä Porvoonportin asemakaavassa on osoitettu alue leikkipuistolle Porvoonportin puistoalueelle Maistraatinkadun länsipäähän. Nykyisessä talousarviossa sen toteutukselle on varattu alustavasti rahaa vuodelle 2030.
Aiheeseen liittyvää
Tutustu Porvoon leikkipuistoihin: