Siirry sisältöön

Työllisyysalueen lautakunnan päätökset 13.5.2026 

Porvoon työllisyysalueen talouden vakauttamisohjelma

Työllisyysalueen lautakunta päätti, esittelijän muutetun päätösehdotuksen mukaan seuraavasti:

Työllisyysalueen lautakunta päätti yksimielisesti, että vakauttamistoimenpiteitä koskeva asia jätetään pöydälle ja käsittelyä jatketaan kesäkuussa.

Työllistymistä edistävän monialaisen tuen yhteistyösopimuksen (TYM) purkaminen ja uuden yhteistyösopimuksen valmistelu

Työllisyysalueen lautakunta päätti yksimielisesti: 

1) purkaa nykyisen TYM-yhteistyösopimuksen päättymään 31.8.2026; 

2) valtuuttaa työllisyysalueen viranhaltijat valmistelemaan liitteen luonnoksen pohjalta uuden, 1.9.2026 voimaantulevan, TYM-sopimuksen yhdessä hyvinvointialueen ja Kansaneläkelaitoksen viranhaltijoiden kanssa; 

3) edellyttää viranhaltijoiden tuovan uuden TYM-sopimuksen työllisyysalueen lautakuntaan viimeistään 20.8.2026; 

4) edellyttää viranhaltijoita varmistamaan, että työllisyysalueen yhteistyöfoorumit ja -rakenteet ovat sellaisia, että ne tukevat kuntien ja työllisyysalueen välistä yhteistyötä myös TYM-toiminnan osalta. 

Pykälä tarkastettiin heti.

Käsittelyn aikana Bo Lindfors esitti seuraavan vastaesityksen:

Työllisyysalueen lautakunta päättää muuttaa päätösehdotusta seuraavasti:

1) Voimassa olevan sopimuksen jatkaminen: Nykyistä TYM-yhteistyösopimusta ei pureta välittömästi. Sopimus pidetään voimassa 31.12.2026 saakka. Kuntaliiton asiantuntijalausunnon (24.9.2025) mukaisesti kyseessä on viranomaisten välinen yhteistyösopimus, jonka puitteissa voidaan toimia nykyisellään ilman oikeudellista estettä, koska sopimuksella ei käytetä julkista valtaa;

2) Uuden sopimuksen valmistelu: Valtuutetaan työllisyysalueen viranhaltijat valmistelemaan uusi, 1.1.2027 voimaan astuva TYM-sopimus yhteistyössä hyvinvointialueen ja Kelan kanssa siten, että: Sopijaosapuolina (viranomaisjäseninä) ovat työllisyysalueen työvoimaviranomainen, hyvinvointialue ja Kela. Työllisyysalueen muiden jäsenkuntien (Loviisa, Askola, Pukkila, Myrskylä, Lapinjärvi) nimeämät edustajat sisällytetään johtoryhmään virallisina asiantuntijajäseninä. Asiantuntijajäsenillä on puhe- ja läsnäolo-oikeus sekä oikeus saada kaikki kokousaineistot, mikä turvaa tiedonkulun ja alueellisen vaikuttavuuden.

Göran Wallén, Katri Kakkuri, Riitta Koivisto ja Pertti Lohenoja kannatti vastaesitystä.

Käsittelyn aikana Piia Malmberg esitti seuraavan vastaesityksen:

Työllisyysalueen lautakunta päättää:

1) purkaa nykyisen TYM-yhteistyösopimuksen päättymään 31.8.2026;

2) valtuuttaa työllisyysalueen viranhaltijat valmistelemaan liitteen luonnoksen pohjalta uuden, 1.9.2026 voimaantulevan, TYM-sopimuksen yhdessä hyvinvointialueen ja Kansaneläkelaitoksen viranhaltijoiden kanssa;

3) edellyttää viranhaltijoiden tuovan uuden TYM-sopimuksen työllisyysalueen lautakuntaan viimeistään 20.8.2026;

4) edellyttää viranhaltijoita varmistamaan, että työllisyysalueen yhteistyöfoorumit ja -rakenteet ovat sellaisia, että ne tukevat kuntien ja työllisyysalueen välistä yhteistyötä myös TYM-toiminnan osalta.

Pykälä tarkistetaan heti.

Elmeri Nieminen kannatti vastaesitystä.

Bo Lindforsin vastaesitys hävisi äänestyksessä Piia Malmbergin vastaesitykselle 2,78 (Bo Lindfors, Göran Wallén, Pertti Lohenoja, Katri Kakkuri, Riitta Koivisto) – 6,22 (Piia Malmberg, Pehr Sveholm, Ulla Raitimo, Elmeri Nieminen). Äänten laskussa sovellettiin Porvoon työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen mukaisia äänivaltakertoimia.

Lautakunta päätti yksimielisesti asian Piia Malmbergin vastaesityksen mukaisesti.

Muut päätökset 

Muut asiat lautakunta päätti yksimielisesti esityslistan mukaisesti.