Siirry sisältöön

Varausmaksu

  • Tontin saaneille lähetetään varausmaksulasku, kun tontin varauspäätös tai luovutuspäätös on tehty. Varausmaksu on pääsääntöisesti
    • omakotitonteilla 600 euroa
    • kerros- ja rivitalotonteilla 6000 euroa
    • yritystonteilla Kaupunginhaassa ja Ölstensissä 600 euroa, muilla alueilla 6000 euroa.
  • Vahvistat tonttivarauksesi maksamalla maksun eräpäivään mennessä.
  • Varauksesi on voimassa kahdeksan kuukautta luovutuspäätöksestä.
  • Varauksesi peruuntuu, mikäli et maksa varausmaksua viimeistään eräpäivänä.
  • Jos haluat luopua tonttivarauksestasi, ilmoita maan hankinta ja luovutus -yksikköön.
  • Kaupunki ei palauta varausmaksua, jos perut varauksesi maksettuasi varausmaksun.
  • Maksettu varausmaksu hyvitetään tonttikaupan tai ensimmäisen vuokran yhteydessä.

Sovi tapaaminen rakennustarkastajan kanssa

  • Kun alat suunnitella taloasi, ota yhteyttä rakennusvalvontaan hyvissä ajoin ennen talokaupan tekoa. Voit keskustella rakennustarkastajan kanssaan kaikista rakentamiseen liittyvistä kysymyksistä.
  • Suunnitelmiesi tarkennuttua käy ne läpi yhdessä rakennustarkastajan ja pääsuunnittelijasi kanssa. Rakennustarkastaja ilmoittaa, kun suunnitelmat ovat sellaiset, että niitä noudattamalla talostasi tulee alueen ilmeeseen sopiva ja tontin rakentamisvelvoite täyttyy.
  • Tonttikauppa tai vuokrasopimus voidaan tehdä tämän jälkeen.

Kauppakirjan tai vuokrasopimuksen allekirjoittaminen

Tonttikauppa tai vuokrasopimus voidaan tehdä, kun rakennustarkastaja on hyväksynyt alustavat suunnitelmat.

Tonttikauppa tai vuokrasopimus on tehtävä tontinvarausaikana. Varaus peruuntuu, jos kauppakirjaa tai vuokrasopimusta ei allekirjoiteta tänä aikana.

Kauppakirja ja vuokrasopimus voidaan allekirjoittaa paperisena toimistollamme tai sähköisesti Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan palvelussa.

Kaupanteon yhteydessä ostaja saa laskun kauppahinnasta ja lohkomiskuluista sekä kaupanvahvistajan palkkiosta tai sähköisen allekirjoituksen käsittelymaksusta. Maksuaikaa on kaksi päivää.

Vuokrasopimuksen allekirjoituksen yhteydessä vuokralainen saa laskun kuluvan vuoden vuokrasta ja tontin lohkomiskuluista. Sähköisen allekirjoituksen yhteydessä laskutetaan myös sähköisen allekirjoituksen käsittelymaksu. Maksuaikaa on kaksi päivää.

Maksettu varausmaksu hyvitetään tonttikaupan tai ensimmäisen vuokran yhteydessä.

Ota yhteyttä maan hankinta ja luovutus -yksikköön vähintään kaksi viikkoa ennen kuin haluat allekirjoittaa kauppakirjan tai vuokrasopimuksen.

Tontti on ostettava tai vuokrasopimus allekirjoitettava ennen kuin voit hakea rakennuslupaa.

Omakotitontit

Tarjousten perusteella luovutettavan tontin voi vain ostaa.

Kiinteähintaisen omakotitontin voi joko ostaa tai vuokrata.

  • Vuosivuokran suuruus on viisi prosenttia tontin myyntihinnasta.
  • Vuokra-aika on 50 vuotta.
  • Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin.
  • Vuokralainen saa ostaa vuokratontin omakseen, kun tontin rakentamisvelvoite on täytetty.
  • Ostohinta määräytyy ostohetkellä voimassa olevan vyöhyketonttihinnan mukaan.

Kerros- ja rivitalotontit

Kerros- ja rivitalotontit yleensä myydään, mutta myös vuokraaminen on mahdollista.

Yritystontit

Ölstensin ja Kaupunginhaka-Tarmolan alueiden yritystontit vuokrataan, muut myydään tai vuokrataan.

  • Yritystontin vuosivuokra on seitsemän prosenttia tontin arvosta. Se lasketaan kaupunginvaltuuston eri vyöhykkeille vahvistamien tonttihintojen perusteella.
  • Vuokra-aika on 30 vuotta.
  • Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin.
  • Vuokratontin voi ostaa omaksi, kun rakentamisvelvoite on täytetty.
  • Ostohinta määräytyy ostohetkellä voimassa olevan vyöhykehinnan mukaan.

Ostettuasi tontin

Tee varainsiirtoveroilmoitus

  • Varainsiirtovero on kolme prosenttia kauppahinnasta ja lohkomiskuluista.
  • Jos olet ostanut tontin jonkun toisen kanssa, ilmoita vain oma osuutesi kauppahinnasta ja lohkomiskustannuksista. Jokainen ostaja antaa oman varainsiirtoveroilmoituksensa.
  • Varainsiirtoveroilmoitus tulee tehdä samana päivänä, kun viimeinen allekirjoittaja allekirjoittaa kauppakirjan, jos kauppakirja allekirjoitetaan sähköisesti.

Maksa varainsiirtovero

  • Jokainen kiinteistön ostaja maksaa oman osuutensa kiinteistön varainsiirtoverosta.
  • Maksa varainsiirtovero ennen kuin haet lainhuutoa.
  • Varainsiirtovero tulee maksaa samana päivänä, kun viimeinen allekirjoittaja allekirjoittaa kauppakirjan, jos kauppakirja allekirjoitetaan sähköisesti.
    • Jos on sovittu, että pankki hoitaa varainsiirtoveron maksamisen, tulee huomioida, että pankki voi maksaa veron vain aukioloaikojensa puitteissa.

Hae lainhuutoa

Ostettuasi tontin sinun on haettava sille lainhuuto Maanmittauslaitokselta kuuden kuukauden kuluessa kaupantekohetkestä, jos kauppakirja allekirjoitettiin paperisena. Lainhuutohakemus tulee vireille automaattisesti, jos kauppakirja allekirjoitetaan sähköisesti.

Liitä lainhuutohakemuksen kuitti maksetusta kauppahinnasta.

Vuokrattuasi tontin

Vuokrattuasi tontin rekisteröi vuokraoikeutesi Maanmittauslaitoksella.

Vuokraoikeuden rekisteröinti tulee automaattisesti vireille, jos vuokrasopimus allekirjoitetaan sähköisesti.

Porvoon veden ja rakennusvalvonnan maksut

Porvoon vesi perii tontin ostajalta tai vuokraajalta maksun yleiseen vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä. Tontinostaja tai vuokralainen vastaa myös kiinteistön tonttijohtojen rakentamis- ja kunnossapitokustannuksista Porvoon veden ehtojen mukaisesti.

Katujen kunnossapidon vastuualueet