Siirry sisältöön

Ihana Porvoo -kuvauskehykset houkuttelevat kuvaamaan Porvoo-näkymiä

Porvoonjoen läntiselle rannalle asennetaan toukokuun aikana sarja kehyksiä, jotka rajaavat näkymiä katselua ja valokuvausta varten. Mustaksi maalatusta teräslevystä valmistetut kehykset on suunnitellut porvoolainen kuvataiteilija Jenni Tuominen. Kehyksiä reunustavat kuva-aiheet, joista voi erottaa kasviaiheiden lisäksi Porvoon kansallismaiseman kaupunkikuvalle tyypillisiä mäntyjä ja naakkoja. Kehyksen alareunassa on teksti Porvoo–Borgå.

Ihana Porvoo -kehys.

Ihana Porvoo -kuvauspaikkakehysten toteutus on osa vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin hankkeita. Tämä porvoolaisten ehdottama ja kannattama hanke käynnistyi syksyllä, ja se saadaan nyt suunnittelu- ja valmistusvaiheiden jälkeen asukkaiden ja matkailijoiden nähtäville ja käyttöön.

Kehyksiä on kolmea eri kokoa ja niitä asennetaan yhdeksän kappaletta Vanhan sillan ja Taidetehtaan väliselle kävelyreitille. Yksi kehyksistä asennetaan Näsin kivelle.

– Kehysten paikat on valittu siten, että ne rajaavat kauniita ja Porvoolle tyypillisiä näkymiä. Lisäksi on otettu huomioon, että kuvaaminen kehyksen luona on turvallista, ja niiden asennus voidaan toteuttaa hyödyntämällä mahdollisuuksien mukaan alueella jo olevia rakenteita. Kehyksiä ei asenneta suojeltuihin tai muuten arvokkaisiin kohteisiin, kertoo kulttuuripalveluiden päällikkö Susann Hartman.

Yksi kehyksistä on suunniteltu helposti siirrettäväksi, ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi tapahtumissa. Myös muiden kehysten asennus on toteutettu siten, että ne voidaan tarvittaessa siirtää toiseen paikkaan. Kyseessä on yksivuotinen kokeilu. Jos porvoolaiset pitävät kehyksistä, ne saavat jäädä pidemmäksi aikaa paikoilleen.

Osallistuvan budjetoinnin hanke sai asukkailta 139 ääntä, ja sen budjetti oli 15 000 euroa. Kehykset on valmistanut Stoors Oy.