Siirry sisältöön

Kasvun ja oppimisen lautakunnan päätökset 5.5.2026

Porvoon kaupungin tunnus.

Linjaukset koulujen työ- ja loma-ajoista tuleville lukuvuosille

Puheenjohtaja Tapani Eskola esitti muutosesityksen, jonka mukaan lukuvuodesta 2027–2028 syysloma olisi vuosittain viikon mittainen ja joululoma päättyisi loppiaisen jälkeen. Jari Oksanen kannatti esitystä.

Malin Lönnroth esitti muutosesityksen, jonka mukaan lukuvuodesta 2027–2028 syysloma olisi edelleen joka toinen vuosi viikon ja joka toinen vuosi kahden päivän mittainen ja joululoma päättyisi loppiaisen jälkeen. Hanna Lönnfors kannatti esitystä.

Äänestys toteutettiin annettujen muutosesitysten välillä.
Puheenjohtajan esitys Jari Oksasen kannattamana voitti äänin 8 Tapani Eskola, Hilkka-Leena Orava, Anella Ahokas, Lasse Hassinen, Johanna Aaltonen, Nina Pauloaho, Jari Oksanen, Juha Jokinen – 3 Malin Lönnroth Hanna Lönnfors, Nikolai von Veh.

Puheenjohtajan esitys voitti myös esittelijän esityksen (”Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että asian käsittely jatkuu kesäkuun kokouksessa, jolloin asiasta tehdään linjapäätös samoin lukemin ja äänestystuloksin”).

Lautakunnan linjauksen mukaisesti kesäkuun kokouksessa päätetään työ- ja lomapäivistä tarkemmin.

Kasvun ja oppimisen toimialan talouden vakauttamisohjelma

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä esittelijän esityksen vakauttamisohjelman toimenpide-ehdotuksista muutettuna seuraavien äänestysten mukaisesti:

Lautakunta esittää yksimielisesti poistettavaksi seuraavat toimenpide-ehdotukset:
• Poistetaan toimenpide-ehdotuksista koulunkäynninohjaajien kesäkeskeytykset
• Poistetaan toimenpide-ehdotus Määräaikaisten toimien ja virkojen sopimukset vain toimikaudeksi, ei koko vuodeksi

Lautakunta esittää yksimielisesti muutettavaksi seuraavat toimenpide-ehdotukset:
• Lisätään seuraava virke asiakohtaan, jossa esitetään säästöä suomenkielisen perusopetus- ja lukiokoulutuspalveluiden hallinnosta ja muusta johtamisjärjestelyiden tehostamisesta: ”Lautakunta edellyttää, että myös muuta toimialan hallintoa ja johtamisjärjestelyitä tarkastellaan ja tehtäviä uudelleen järjestellään osana vakauttamisohjelmaa esimerkiksi eläköitymisen ja muun poistuman myötä.”

Äänestyksen jälkeen esittelijän päätösesitykset jäävät seuraavissa voimaan:
• Tapani Eskolan esitys Aaltosen ja Jokisen kannattamana ”Poistetaan toimenpide-ehdotuksista vaateraha” hävisi äänin 8-3 (puolesta äänestivät jäsenet Tapani Eskola, Johanna Aaltonen, Juha Jokinen)

• Nina Pauloahon esitys Ahokkaan kannattamana ”Poistetaan toimenpide-ehdotus Musiikkiopiston muskaritoiminnan lopettaminen” hävisi äänin 8-3 (puolesta äänestivät jäsenet Nikolai von Veh, Anella Ahokas, Nina Pauloaho)

• Anella Ahokkaan esitys Nina Pauloahon kannattamana ”Poistetaan toimenpide Epoon koulun lakkauttaminen” hävisi äänin 6-5 (puolesta äänestivät jäsenet Hanna Lönnfors, Nikolai von Veh, Anella Ahokas, Nina Pauloaho, Jari Oksanen)

Äänestyksen jälkeen seuraavat lisäesitykset raukesivat:
• Anella Ahokkaan esitys Nina Pauloahon kannattamana ”Kuutamopolun päiväkodin lakkauttaminen” hävisi äänin 9-2 (puolesta äänestivät jäsenet Anella Ahokas , Nina Pauloaho)

• Anella Ahokkaan esitys Nina Pauloahon kannattamana ”Alakoulujen tietokoneiden määrien ja käytänteiden tarkastus, selvitetään alakoulujen oppilaskoneiden määrä ja koulujen käytänteiden yhtenäisyys niiden käytössä” hävisi äänin 8-3 (puolesta äänestivät jäsenet Anella Ahokas, Nina Pauloaho, Jari Oksanen)

• Anella Ahokkaan esitys Nina Pauloahon kannattamana ”Oppilaskohtaisista koneista luopuminen 7.luokalta alkaen, tilalle aineryhmäkohtaiset kärryt” hävisi äänin 8-3 (puolesta äänestivät jäsenet Anella Ahokas, Nina Pauloaho, Jari Oksanen)

• Anella Ahokkaan esitys Nina Pauloahon kannattamana ”Luovutaan Kevätkummun Vellamon lisämoduulista ja osa oppilaista siirtyy Keskuskouluun” hävisi äänin 9-2 (puolesta äänestivät jäsenet Anella Ahokas, Pauloaho)

• Anella Ahokkaan esitys Nina Pauloahon kannattamana ”Selvitetään ulkopuolisilta vuokratut tilat, parakit ja moduulit ja luovutaan tarpeettomista” hävisi äänin 9-3 (puolesta äänestivät jäsenet Anella Ahokas, Nina Pauloaho, Jari Oksanen)

• Anella Ahokkaan esitys Nina Pauloahon kannattamana ”Kehittämistyön tehtävät järjestellään uudelleen” hävisi äänin 8-3 (puolesta äänestivät jäsenet Anella Ahokas, Nina Pauloaho, Jari Oksanen)

Kaikki äänestystulokset näkyvät pöytäkirjassa, kun se on julkaistu.

Muilta osin kasvun ja oppimisen lautakunta päätti yksimielisesti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteenä olevan kasvun ja oppimisen toimialan ehdotukset kaupungin vakauttamisohjelmaan.

Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Epoon koulun lakkauttaminen osana vakauttamisohjelman ehdotuksia

Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että vakauttamisohjelman ehdotuksiin sisältyvänä Epoon koulun toiminta lakkautetaan 1.8.2028 lasten määrän vähenemisen ja lakkauttamisella saavutettavien säästövaikutuksen vuoksi. Lisäksi samalla koulun nykyinen oppilaaksiottoalue liitetään osaksi itäistä palvelualuetta, jolla sijaitsevat Huhtisen koulu, Keskuskoulu ja Kevätkummun koulu. Nämä molemmat päätökset ovat nykyisen hallintosäännön mukaan kaupunginvaltuuston päätöksiä.

Siirtymäkaudella lukuvuosina 2026–2027 ja 2027–2028 olisi tarkoituksenmukaista mahdollistaa se, että huoltajan anomuksesta voidaan osoittaa Epoon koulun oppilaaksiottoalueen oppilaiden lähikouluksi itäiseltä palvelualueelta nykyisestä asuinpaikasta parhaiten saavutettavissa olevista kouluista Huhtisen koulu, Keskuskoulu tai Kevätkummun koulu. Tässä yhteydessä useimmiten Keskuskoulu.

Nina Pauloaho esitti Anella Ahokkaan kannattamana muutosesityksen ”Kasvun ja oppimisen lautakunta esittää, että kaksikielisen sivistyskeskuksen mahdollisuus eteläiseen Porvooseen tulee selvittää ajantasaisesti muuttuneet olosuhteet huomioon ottaen (rakennusmääräysten muuttuminen, alueen uusi kaavoitus, uusi strategia Kylien-, maaseudun- ja saariston kehittämisohjelma). Tarkka selvitys ja tarkat laskelmat esitetään 31.5.2028 mennessä. Sitä ennen ei tehdä päätöksiä Epoon koulun lakkauttamisesta.”

Esittelijän päätösesitys voitti Pauloahon esityksen äänin 6-5 (puolesta äänestivät Nina Pauloaho, Anella Ahokas, Jari Oksanen, Hanna Lönnfors, Nikolai von Veh).

Anella Ahokas ja Nina Pauloaho jättivät eriävän mielipiteen.

Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Muut asiat

Muut asiat lautakunta päätti esityslistan mukaisesti.