Siirry sisältöön

Viljami ei kävele roskan ohi

Kesällä kaupungin puistoyksikön työntekijöiden huomio kiinnittyi poikaan, joka kulki keräämässä roskia katujen varsilta.

– Jutellessamme kävi ilmi, ettei kyse ollut satunnaisesta tempauksesta, vaan toiminta on säännöllistä, vastaava puutarhuri Anu Estamaa kertoo.

Porvoolainen 9-vuotias Viljami pitää ympäristöstä huolehtimista tärkeänä ja kerää roskia aina niitä huomatessaan.

Nuori poika kerää roskia roskapihdeillä.
9-vuotias Viljami on kiinnostunut pitämään huolta ympäristöstä ja keräilee roskia.

Viljamin oma-aloitteisuus teki vaikutuksen puistoyksikön työntekijöihin. Kannustukseksi ja kiitokseksi hän sai kunnon työvälineet harrastukseensa: huomioliivin, roskapihdit ja juomapullon.

– Pienillä teoilla voi olla suuri merkitys. Kun yksi ihminen poimii roskan maasta, ympäristö siistiytyy heti hieman. Samalla teko voi innostaa myös muita toimimaan, Estamaa toteaa.

Porvoon viihtyisyys syntyy yhdessä

Viljamin esimerkki muistuttaa siitä, että yhteisestä ympäristöstä huolehtiminen koostuu monista pienistä teoista: roskaamisen välttämisestä alun perin, mutta myös jo maahan päätyneiden roskien poimimisesta.

Jokainen voi auttaa pitämään Porvoon viihtyisänä vuoden jokaisena päivänä, vaikka poimimalla yhden roskan matkallaan.

– Roskia voi kerätä omatoimisesti silloin, kun itselle sopii. Tarvittaessa jätesäkkejä saa Porvoo-infosta ja roskapihtejä voi lainata kirjastoista, Estamaa kertoo.

Porvoossa asukkaat voivat osallistua ympäristön siistimiseen myös kaupungin tukemien talkoiden kautta. Kaupunki voi tukea asukasyhdistysten, järjestöjen ja taloyhtiöiden järjestämiä suurempia siivous- ja kunnostustalkoita esimerkiksi huolehtimalla roskien poiskuljetuksesta.

Lauantaina 5. syyskuuta vietettävä valtakunnallinen Roskapäivä tarjoaa hyvän tilaisuuden lähteä keräämään roskia omasta lähiympäristöstä. Viljamin esimerkki osoittaa kuitenkin, ettei ympäristötekojen tekemiseen tarvita erityistä teemapäivää. Jokainen voi auttaa pitämään Porvoon viihtyisänä vuoden jokaisena päivänä, vaikka poimimalla yhden roskan matkallaan.

Haluatko osallistua Roskapäivään 5.9.?

Voit ilmoittaa osallistumisesi Roskapäivän verkkosivulla, jolloin se näkyy valtakunnallisella kartalla.

 

Jos kerätyt roskat eivät mahdu omaan jäteastiaasi, voit jättää jätesäkit puistojen roska-astioiden viereen, niin kaupunki huolehtii ne pois.