Kesätekemistä kotikulmilla Porvoossa
Koe kotikaupunkisi uusin silmin ja vietä staycation eli loma kotikulmilla, joka ei kukkaroa rasita. Monet Porvoon palvelut ovat maksuttomia.
Kulttuurielämyksiä kotikaupungissa
Porvoossa ei voi välttyä taiteelta ja kulttuurielämyksiltä. Kotikaupunkimme on inspiroinut vuosisatojen ajan kirjailijoita, taidemaalareita ja kuvanveistäjiä. Keitä täällä onkaan oikein asunut? Voisitko tänä kesänä kulkea heidän jalanjäljissään?
Esimerkiksi Albert Edelfelt vietti Haikossa 26 kesää, maalasi Porvoossa yli 220 teosta ja sai innoitusta Porvoon maisemista ja sen ihmisistä. Porvoossa kulkee Edelfeltin jalanjäljillä -reitti, jonka varrella on infotauluja merkkaamassa ne paikat, joissa taitelija maalasi kansainvälisestikin tunnettuja teoksiaan.
Miten olisi kävely, jossa perehdyt Porvoon arkkitehtuuriin tai etsit ulkoilmateoksia? Niitä löytyy ympäri Porvoota! Esimerkiksi Länsirannan kortteleissa on noin 20 taideteosta, joita ovat tehneet niin porvoolaiset, suomalaiset kuin ulkomaisetkin nykytaiteilijat.

Taidetehtaan Taidehallissa on tänä vuonna kuvataiteilija Samuli Heimosen näyttely 26.6– 6.9. ja alakerran valtaa Fotografiskan kanssa yhteistyössä toteutettu Simen Johanin valokuvanäyttely 1.7. lähtien.

Galleria Vanha Kappalaisentalo Raatihuoneentorilla kannattaa ehdottomasti myös kokea.
Perheessä pikkulapsia? Porvoossa on leikkipuistoja monella eri teemalla
Tiesitkö, että Eestinmäessä voi kieppua ja keinua Angry Bird -leikkipuistossa, Hornhattulassa maatilan hengessä härkävaunujen ja tuulimyllyn keskellä ja Haikkoossa heittäytyä meriteemaan?
Porvoossa on yhteensä 45 leikkipuistoa pienistä korttelipuistoista isoihin teemapuistoihin. Tuorein tulokas on värikäs ja esteetön Kukkumäen leikkipuisto. Ihmemaamaisessa leikkipuistossa on muun muassa kolme liukumäkeä, hiekkalaatikko, pomppumattoja, karuselli, erilaisia keinuja ja soittimia, joista pääsee melkoisen maagisia ääniä. Kukkumäen leikkipuistossa on otettu huomioon erityisen hyvin liikkumisesteiset, näkövammaiset ja allergikot.
Porvoon suosituin puisto lienee Keskuspuistossa sijaitseva Muumipuisto muumitaloineen. Kuumana päivänä lapsia ilahduttaa viereinen suihkulähde, jossa voi kirmata pakoon raoista purkautuvia suihkuja. Muista ottaa vaihtovaatteet mukaan!

Porvoossa on liikuttavan monta ulkoliikuntapaikkaa
Liikuntaa ei kannata unohtaa kesälläkään – ja Porvoosta löytyy maksuttomia liikuntapaikkoja vaikka ja kuinka!
Esimerkiksi noin 12 erilaisella lähiliikuntapaikalla voi muun muassa harrastaa parkouria, skeitata, ajaa bmx-radalla tai pumptrack-radalla, pelata pallopelejä, kuntoilla erilaisilla lihaskuntovälineillä ja pelata frisbeegolfia. Frisbeegolf-ratoja löydät muun muassa merellisen kauniista Virvikistä, Hornhattulasta ja Kerkkoosta.
Miten olisi suunnistus kiintoradoilla? Tai osallistuminen maksuttomille ohjatuille puistojumpille? Mitä jos keräisit kaveriporukan kasaan ja kokeilisitte, miten jalkapallo tai pesäpallo sujuu?
Suosituin liikuntakeskittymä löytyy Kokoniemestä, jossa voi treenata hyvin varustetulla ulkokuntosalilla, pelata rantalentopalloa, juosta pururadalla tai kuntoilla Suomen mahdollisesti parhailla näkymillä varustetuilla kuntoportailla. Lopuksi voi pulahtaa uimaan Kokonniemen maauimalassa, mistä puheenollen…

Pulikoi Porvoossa
Porvoossa on kymmenen kaupungin ylläpitämää uimarantaa, joista löytyy pukuhuoneet tai -suoja sekä vessat tai ulkohuussit. Joko olet käynyt jokaisella rannalla?
Suosituimmilla rannoilla Hasselholmassa ja Kokonniemessä käy aurinkoisina päivinä jopa 600–1000 vierailijaa! Jos kaipaat pois vilinästä, tee retki maaseudun rauhaan. Lindvikin uimaranta sijaitsee Jakarissa, Kalaxintien varrella. Reitti sinne kiemurtelee suloisissa maalaismaisemissa. Ehkä samalla reissulla voi käydä lahden toisella puolella Porvoon muinaislinnassa, Husholmenin linnassa?
Meren tunnelmaa hakevien kannattaa tehdä retki Sonbyn suuntaan, josta löytyvät Sondby 1 ja 2 sekä Köttbodan uimaranta. Näissä voi grillata eväitä ja osassa telttailla!
Virvikin uimarannalle kannattaa tehdä koko päivän reissu! Vierellä on frisbeegolfrata ja upea luontopolku siirtolohkareineen ja suomaisemineen.
Näitäkin voit tehdä Porvoossa ilmaiseksi:
Luontopolut
Kulje Porvoon luontopoluilla, tiiraile lintuja ja anna sykkeen laskeutua. Joko olet kierrellyt Porvoonkorvessa ja kiertänyt Porvoon kansallisen kaupunkipuiston?
Puistot
Ihastele Porvoon puistojen kukkaloistoa! Käy ainakin August Eklöfin puistossa, Fredrika Runeberginpuistossa, Vanhan Porvoon pikkupuistossa ja Lyseopuistossa ruusujen ja syyshortensioiden kukinnan aikaan.
Linnamäki
Sukella historiaan Linnamäen rinteillä, tutustu infotauluihin ja ihastele alueen monipuolista ketokasvillisuutta. Bongaatko perhosia?
Vanhan Porvoon kujat ja nähtävyydet
Leiki turistia ja kierrä Porvoon suosituimmat nähtävyydet! Koska viimeksi fiilistelit Vanhan Porvoon kujilla, hiljennyit Porvoon tuomiokirkon penkeillä tai kiipesit Näsinmäen kivelle ihastelemaan kotikaupunkisi maisemia?
Kirjastosta lukemista ja tekemistä
Lainaa Porvoon kirjastosta kirja ja mene viereiseen Kirjailijapuistoon piknikille. Tutustu myös kirjaston maksuttomiin kesätapahtumiin!
Kylät ja saaristo
Kierrä kyliä ja saaristoa: Pellingin kesä on toritunnelmia ja meren välkettä, Kerkkoossa on ihastuttavat maalaismaisemat, Hamarissa historian havinaa ja korkeita kallioita, joita näkee pitkälle kohti merta ja Ilolassa historiallinen Postimäki. Näkemistä on!

Pyörän selkään
Miltä näyttää Porvoo pyörän kyydistä? Etsi omat reitit ja katso, mitä niiden varrelta löytyy!
Tapahtumakalenterista tekemistä
Osallistu Porvoon kaupungin tapahtumiin. Voit rajata näkyviin maksuttomat tapahtumat suodattimesta.