Maa jota ei ole olemassa

Minulta kysyttiin kerran, aionko käydä synnyinkaupungissani. Vastasin, etten tiedä haluanko. Sain vastaukseksi oudon katseen. Nostalgian puute oli ilmeisesti liikaa ja väärä suhtautumiseni menneisyyteeni ei miellyttänyt kysyjää.

On mahdoton selittää, miten monimutkainen suhde omaan menneisyyteen tai paikkaan voi olla. Maata, jossa synnyin, ei enää ole olemassa. Perhettä, johon siellä synnyin, ei ole myöskään enää olemassa samalla tavalla.

Perheen rikkoutuminen ja kotimaan menetys ovat asioita, joiden painoarvoa ja laajuutta en niiden tapahtuessa ymmärtänyt. Ne ovat muovanneet minua enemmän kuin vieläkään käsitän.

Näyttelyä tehdessä tajusin, että juurettomuuden kokemukset ja tuntemukset koskettavat meitä kaikkia. Toisilla ne juontavat juurensa siihen, missä on syntynyt. Toisilla on yksinkertaisesti tunne siitä, että oma perhe on lopulta hyvin vieraan tuntuinen. Joillekin pysyvästi, toisille ajoittain. Irrallisuuden kokemista voi tapahtua monella eri tavalla.

Minun perheeni ja menneisyyteni ovat riekaleina ja ehkä juuri ompelun kautta yritän löytää uutta, parempaa järjestystä ja logiikkaa olemiseen.

Ommellessa hukkasin monesti punaisen lankani ja näyttelykokonaisuus rönsyili moneen suuntaan. Vierailtuaan työhuoneellani ja kuultuaan tästä pulmastani ystäväni totesi, että tekniikan kautta teokset kietoutuvat joka tapauksessa yhteen. Hän oli oikeassa. Teosten ei ole tarkoitus kertoa tarinaa minusta eivätkä ne ole taustani kuvitusta. Teoksia yhdistää myös se, että ne ovat kaikki minun tekemiäni.

Ompelen kaikkea ympäriltäni, ehkä sitä kautta etsien paikkaani. Missä ja kuka olen, millaiseksi olen tullut. Osa teosten kankaista on omista vaatteistani, osa on kulkeutunut perheeltäni, jotkin olen saanut läheisiltäni lahjaksi. Materiaalit valikoituvat monesta lähteestä, ja sitä seuraa oivallusten tekeminen.
Välillä tuntuu, että eläminen itsessään on jatkumoa taiteen tekemisen prosessille. Saatan valita kaupasta ostettavan paitani osittain sillä taka-ajatuksella, mikä väri toimisi myöhemmin myös puiden vihreänä maisemassa.

Jos vaate sopii osaksi teosta, leikkaan sen rohkeasti palasiksi. Osan kankaista käännän nurinpäin, osa peittyy lopulta kokonaan prosessin alle. Jokaisen ompeleen myötä etenen kohti valmista teosta, kohti valmista näyttelyä. En ole ihan varma, mihin näiden teosten kautta lopulta päädyn.

Ommellessa tunnen olevani yhtä maailman kanssa. Kiinni ommeltuna kokonaisuuteen.

– Jesse Avdeikov

Jesse Avdeikov (s. 1986 Petroskoissa) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on maalauksen, kirjonnan ja kirjoittamisen parissa työskentelevä kuvataiteilija. Tällä hetkellä häntä kiinnostavat nopeatempoinen alla prima -maalaustekniikka sekä hidastempoinen käsinkirjonta. Avdeikovin työskentelyä inspiroivat internetin loputon kuva- ja videomaailma, klassinen maalaustaide, eläimet, ruoka, sammaleet sekä erilaiset tunteet ja tunnetilat. Viimeksi hänen teoksiaan on ollut esillä yksityisnäyttelyssä Smoky Kitchen Bærum Kunsthallissa, Fornebussa, Norjassa sekä Tähtiä ja madonreikiä -ryhmänäyttelyssä HAA-galleriassa Suomenlinnassa.

Lukeminen syventää taideymmärrystä ja avaa uusia tapoja nähdä, tuntea ja kokea. Galleria Vanha Kappalaisentalon näyttelyn taiteilija on valinnut viisi kirjaa, jotka avaavat hänen työskentelyään ja taiteensa lähtökohtia. Tutustu kirjoihin ja löydä näyttely uudesta näkökulmasta.

Jesse Avdeikov

”Muistan lukeneeni lapsena jonkinlaista scifi-kirjaa ja sen, kun aivoni alkoivat kuvittaa mieleni sisällä kirjan tapahtumia. Siitä hetkestä lähtien aivoihini jäi pysyvä kuvittelemisen himo. Iltaisin nukkumaan mennessä odotin innolla valojen sammumista, jotta voisin laittaa silmäni kiinni ja syventyä asioiden kuvitteluun. Siellä minua odotti pimeydestä ja tyhjyydestä kumpuava rajaton leikkikenttä. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat vahvasti sidoksissa taiteelliseen työskentelyyni”.

Ernest Hemingway – Vanhus ja meri
Luin tämän klassikon Oriveden opiston kuvataideopintojen aikana. Kirjan tiivis kerronta ja yksinäisen kalastajan kamppailun kuvaus tekivät minuun suuren vaikutuksen. Se näyttäytyi minulle omaleimaisena sankaritarinana – kertomuksena sitkeydestä. Hemingwayn ja Bukowskin kirjojen myötä aloin kiinnostua kirjoittamisesta osana taiteellista prosessia.

Erlend Loe – Doppler
Kirjan absurdi huumori tuntui heti omalta. Huumorin kautta käsitelty yhteiskunnasta vieraantuminen ja irrallisuuden kokemus ovat teemoja, joita käsittelen myös omassa taiteessani. Metsä pakopaikkana on teoksissani toistuva elementti.

Karl Ove Knausgård – Taisteluni
Tämä kuusiosainen romaanisarja on vaikuttanut vahvasti ajatteluuni ja kirjoittamiseeni. Knausgård käsittelee suhdetta isäänsä ja hänen kuolemaansa. Luin teokset oman isäni menehtymisen jälkeen, ja ne toimivat minulle keskustelukumppanina – ne ovat vaikuttaneet tapaani muodostaa näyttelykokonaisuuksia ja käsitellä henkilökohtaista materiaalia.

Phoebe Hoban – Basquiat
Vaikka Jean-Michel Basquiat’n tekniikat ja työskentelytavat poikkeavat omistani, kirjaa lukiessani tunnistin itsessäni samankaltaista sammumatonta sisäistä paloa taiteen tekemiseen. Basquiatin taide on täynnä viittauksia taidehistoriaan – omassa työskentelyssäni palaan ajoittain olemassa oleviin teoksiin, toisinaan myös pastissin keinoin.

Ville Verkkapuro – Pete
Kuuntelin tämän äänikirjana intensiivisen työskentelyjakson aikana. Teos käsittelee rehellisellä ja paljaalla tavalla ihmisen kasvua, perhesuhteita ja identiteettiä, ja sivuaa myös Kurt Cobainin tarinaa tavalla, joka nivoutuu luontevasti kirjan muuhun kokonaisuuteen. Kirjan henkilökohtainen ja rosoinen sävy resonoi omien teemojeni kanssa.