Siirry sisältöön

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 9.12.2025

Porvoon kaupungin tunnus.

Kaupunkikehityslautakunta perehtyi Keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaavaluonnokseen – osallisten kuuleminen lähestyy

Kaupunkikehityslautakunta merkitsi kokouksessaan osayleiskaavaluonnoksen sekä muun aineiston tiedoksi ja päätti, että kaupunkisuunnittelu voi jatkaa Keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaavan valmistelua osallisten kuulemisella.

Uusi keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaava korvaa vanhan vuonna 2004 kaupunginvaltuustossa hyväksytyn Porvoon keskeisten alueiden osayleiskaavan. Osayleiskaava kattaa Porvoon kaupunkimaisesti rakennetun alueen sekä sen ympäröivän kehysalueen. Kaavassa ratkaistaan se, että miten suunnittelualueen maankäyttöä kehitetään seuraavan 25 vuoden aikana.

Asian käsittely

Käsiteltäessä asiaa Jarkko Ilomäki teki seuraavan palautusehdotuksen:

”Kaupunkikehityslautakunta palauttaa osayleiskaavaluonnoksen jatkovalmisteluun seuraavin evästyksin: Osayleiskaavaluonnos kattaa Porvoon kaupunkimaisesti rakennetun alueen sekä sitä ympäröivän kehysalueen. Alueella asuu lähes 80 prosenttia kaupungin väestöstä ja kaava-alueella sijaitsee noin 70 prosenttia Porvoon työpaikoista. Kaava-alueen kokonaispinta-alasta kuitenkin lähes kolme neljäsosaa muodostuu vesistöistä ja viheralueista, kun taas elinkeinoelämää palvelevien alueiden osuus on vain noin 8 prosenttia ja asumiseen varattujen alueiden noin 19 prosenttia. Osayleiskaavan odotetaan ohjaavan Porvoon rakentamista ja kehittymistä 25 vuoden ajan sen voimaantulosta lähtien. Jotta kaava tukisi riittävällä tavalla kaupungin kasvu- ja kehitystavoitteita, sen sisältöä tulee täydentää seuraavasti:

  1. Elinkeinoelämän toimintaedellytykset
    Valmistelussa tulee arvioida mahdollisuuksia osoittaa osayleiskaava-alueelle nykyistä enemmän elinvoimaa tukevia alueita, kuten palveluiden ja kaupallisen toiminnan kehittämiselle soveltuvia aluevarauksia. Kaupungin kasvun ja elinvoiman edellytyksenä on, että palvelurakenne ja yritystoiminta kasvavat yhdessä kunnan väestönkehityksen kanssa.
  2. Asuinrakentamisen monipuolisuus
    Valmistelussa tulee tarkastella keinoja lisätä asuinrakentamiseen soveltuvien tonttien ja asuinpinta-alan määrää. Monipuolista asuntotuotantoa on edistettävä koko kaupungin alueella hyödyntäen kaikki kaavan tarjoamat mahdollisuudet. Osayleiskaavan ei tule tarpeettomasti rajoittaa valmisteilla olevan alueidenkäyttölain tarjoamia uusia joustoja rakentamisen edistämiseksi. Kaavaselostuksessa todetaan, että omakotialueiden täydentäminen perustuu tontinomistajien vapaaehtoisuuteen ja voi toteutua hitaasti ja epävarmasti. Tämä jättää merkittävän osan tulevasta asuntotuotannosta yksityisten tontinomistajien aktiivisuuden ja siten epävarmuuden varaan. Valmistelussa tulee siksi etsiä aktiivisempia ratkaisuja, jotka mahdollistavat asuntotarjonnan kasvun ennakoitavalla tavalla.
  3. Kaupan suuryksiköiden sijoittuminen
    Valmistelussa tulee arvioida uudelleen kaupan suuryksiköiden rakentamisedellytyksiä siten, että kaava aidosti mahdollistaa hypermarketin sijoittumisen Porvooseen vuonna 2027 valmistuvan Citymarketin lisäksi. Luontevia sijaintipaikkoja voisivat olla esimerkiksi Tarmola, Puistokatu tai mahdollisen Itäradan aseman ympäristö. Vähintään tulee poistaa sellaiset rajoittavat kaavamerkinnät, jotka rajoittava valmisteilla olevan alueidenkäyttölakiehdotuksen mahdollistamia rakentamisen joustoja. Osayleiskaavan tehtävänä on turvata asukkaiden palvelut ja eri alueiden tasapainoinen kehitys ja siten tukea Porvoon houkuttelevuutta, elinvoimaa ja kasvua. Keskustan elinvoiman vahvistaminen ei saa johtaa siihen, että palveluiden kehittymistä muualla Porvoossa rajoitetaan tarpeettomasti.
  4. Alueiden tosiasiallinen suojelutarve
    Kaavaluonnoksessa on esitetty poikkeuksellisen laajoja alueita suojeltaviksi eri perustein. Suojelumerkintöjä kohdistuu myös alueille, joilla on olemassa olevaa yksityistä asutusta. Suojelu rajoittaa merkittävästi maanomistajien mahdollisuuksia hyödyntää omaisuuttaan ja alentaa kiinteistöjen arvoa. Koska kyse on maanomistajille perustuslaissa turvatusta omaisuudensuojasta, yksityisomistuksessa olevien alueiden muuttaminen suojeltaviksi alueiksi on oltava hyvin rajoitettua ja siihen on löydyttävä erityiset perusteet, jotka tuodaan avoimesti esille jo kaavan valmistelussa. Osayleiskaavaan nyt sisältyvien suojelualueiden tosiasiallinen tarve tulee muutoinkin arvioida kokonaisuutena uudelleen ottaen huomioon Porvoon kasvu- ja kehitystavoitteet sekä maanomistajien asema, erityisesti yksityisessä omistuksessa olevilla alueilla.”

Ehdotusta kannatti Marko Häyhä.

Puheenjohtaja totesi, että tulisi äänestää palautusehdotuksen sekä käsittelyn jatkamisen välillä.

Kaupunkikehitysjohtajan esitys voitti äänestyksessä palautusehdotuksen 6 (Piritta Simola, Sanna Andersson, Emma Antell-Neem, Mika Varpio, Pehr Sveholm ja Patrik Björkman) – 3 (Jarkko Ilomäki, Marko Häyhä ja Noora Ahonen).

Jarkko Ilomäki ja Noora Ahonen jättivät asiassa eriävän mielipiteen.

Innovaatiotien asemakaavalle vihreää valoa lautakunnalta

Kaupunkikehityslautakunta päätti kokouksessaan hyväksyä kaavaehdotuksesta jätetyn muistutuksen vastineen. Lautakunta päätti myös esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy asemakaavamuutoksen Kilpilahti, Innovaatiotie.

Innovaatiotien asemakaavalla mahdollistetaan Woikoski Oy:lle sopivan teollisuustontin syntyminen. Tämä tapahtuu osoittamalla suunnittelualueelle teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa merkittävän, vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen.

Asian käsittely

Käsittelyn aikana esittelijä teki seuraavan muutoksen selostuksen toiseksi viimeiselle sivulle, yksi muistutus on muutettu tiivistelmästä saapuneeksi muistutukseksi ja vastinetta on hieman täydennetty.

Täydennetty osa vastineeseen kuuluu: ”Asemakaavahankkeen vaikutukset kohdistuvat maankäytön kannalta lähinnä asemakaava-alueeseen ja sen vaikutusalueeseen ja nämä vaikutukset ovat arvioitavissa osallisten osallistumisen ja vuorovaikutuksen kannalta riittävästi osana asemakaavaprosessia.”.

Lautakunta päätti vuoden 2026 mikroliikennelupien ehdoista

Lautakunta päätti kokouksessaan ottaa käyttöön vuodelle 2026 mikroliikenneluvan mukaiset lupaehdot.

Mikroliikkumisen palveluilla tarkoitetaan liikkumista (yhteiskäyttö)polkupyörällä, kevyellä sähköajoneuvolla (esimerkiksi sähköpotkulauta) tai moottorilla varustetulla polkupyörällä. Erityisesti sähköpotkulautojen käyttö on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana erittäin voimakkaasti ja tästä on aiheutunut erilaisia haasteita kaupunkiliikenteelle. Liikkumistapaosuuden kasvun myötä onkin tullut tarpeelliseksi säädellä mikroliikkumista ja sitä koskeva lainsäädäntö astui voimaan 1.8.2025.

Porvoossa kaupunki määrittää mikroliikenneluvan mukaiseksi toimintakaudeksi 15.4.–31.10., mutta tätä kautta voidaan laajentaa, jos keliolosuhteiden sallivat joko aikaisemman aloittamisen tai toiminnan jatkamisen pidemmälle syksyyn. Porvoossa mikroliikenneluvalla säädellään muun muassa vuokrattavien mikroliikkumisvälineiden pysäköinti- ja käyttöalueita sekä käyttöaikoja ja lisäksi mikroliikkumisvälineiden suurinta sallittua nopeutta.

Kaupunkikehityslautakunnan käyttösuunnitelma ja investointiohjelma vuodelle 2026 hyväksyttiin muutettuna

Lautakunta päätti kokouksessaan hyväksyä muutetun kaupunkikehityslautakunnan käyttösuunnitelman ja investointiohjelman vuodelle.

Asian käsittely

Käsiteltäessä asiaa Mika Varpio teki seuraavan lisäysehdotuksen:
”s.5 Kaupunkisuunnittelu, oikea palsta 1. kappale: Lisätään panostuslistaan teksti ”uudisrakentamisen sopeuttamiseen ympäristöönsä”.”

Ehdotusta kannattivat Piritta Simola ja Sanna Andersson.

Puheenjohtaja totesi, että tulisi äänestää lisäysehdotuksen pohjaehdotuksen välillä.

Kaupunkikehitysjohtajan esitys hävisi äänestyksessä lisäysehdotukselle 4 (Noora Ahonen, Marko Häyhä, Jarkko Ilomäki ja Patrik Björkman) – 5 (Pehr Sveholm, Sanna Andersson, Emma Antell-Neem, Piritta Simola ja Mika Varpio).

Muut asiat

Muut lautakunnan päätökset olivat esitysten mukaisia ja yksimielisiä.