Siirry sisältöön

Kokonniemen liikuntakeskus – tiimi kasassa ja suunta kohti tulevaisuutta

Porvoossa on otettu merkittävä askel kohti Kokonniemen liikuntakeskuksen uudistusta. Uudisrakennusprojektin toteutustiimi on nyt virallisesti koossa, ja tällä hetkellä edistämme suunnittelua kahden vaihtoehtoisen pohjaratkaisun pohjalta yhdessä tilojen käyttäjien kanssa. Puhumme myös laatutasosta ja kestävyydestä, siis mistä? Siitä kerron tässä tekstissä hieman lisää.

Kehitämme yhdessä Kokonniemestä matalan kynnyksen – tai jopa kynnyksettömän – liikuntakeskuksen, joka tukee terveellistä ja aktiivista arkea jokaiselle, sekä omatoimisesti että yhdessä liikkuen.

Miten yhteistyökumppaneiden valinta tehtiin?

Projektinjohtourakoitsijaksi on valittu SRV, ja yhdessä Verstas Arkkitehtien sekä A-Insinöörien kanssa muodostamme vahvan ja sitoutuneen kokonaisuuden. Tavoitteenamme on viedä tämä Porvoolle merkittävähanke laadukkaasti ja vastuullisesti maaliin. Projektinjohtourakoitsijan hankinta toteutettiin kolmiportaisella neuvottelumenettelyllä. Ensimmäisessä vaiheessa hankintamenettely käynnistettiin osallistumishakemuksilla, joita saatiin yhteensä 13 kappaletta. Hakemukset arvioitiin yritysreferenssien perusteella, ja kuusi parasta ehdokasta valittiin jatkoon.

Toisessa vaiheessa näiden kuuden ehdokkaan kanssa käytiin kaupalliset neuvottelut, joiden pohjalta tarkennettiin lopullista tarjouspyyntöä. Neuvottelujen jälkeen järjestettiin avainhenkilöhaastattelut, joiden perusteella valittiin kolme parasta ehdokasta seuraavaan vaiheeseen.

Kolmannessa vaiheessa ehdokkaat osallistuivat työpajaan, jossa arvioitiin heidän nimeämänsä projektiryhmän toimintaa. Työpajan jälkeen ehdokkaat toimittivat lopulliset tarjoukset, joiden perusteella tehtiin valinta.

Kilpailu oli tiukka, sillä kaikki kuusi ehdokasta olivat erinomaisia. Lopullinen valinta perustui hinta-laatu-arviointiin, jossa laadun painoarvo oli 70 prosenttia. SRV erottui edukseen tarjoamalla parhaan vasteen ja arvontuottokyvyn hankkeen tarpeisiin. Vastaavaa menettelyä sovellettiin pääosin myös muiden yhteistyökumppaneiden hankintaan, ja näin olemme varmistaneet parhaat mahdolliset käytettävissä olevat resurssit yhteistoiminnalliseen hankkeeseemme.

Palvelumuotoilu vauhdittaa Kokonniemen liikuntakeskuksen kehitystä

Porvoon Kokonniemen liikuntakeskuksen kehittäminen etenee käynnissä olevan palvelumuotoilun keinoin. Tavoitteena on luoda monipuolinen ja käyttäjälähtöinen kokonaisuus, joka edistää aktiivista ja yhteisöllistä liikuntakulttuuria. Työ pohjautuu laajaan osallistamiseen: sidosryhmäkyselyyn, asukaskyselyyn ja työpajoihin, joista on saatu arvokasta tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista. Ensimmäiset sidosryhmätyöpajat toivat esiin arvokkaita näkemyksiä tilojen käytöstä ja yhteisöllisyyden vahvistamisesta. Kiitos kaikille osallistujille, sillä yhdessä rakennamme liikuntakeskuksen, joka palvelee aidosti käyttäjiään.
Keskeisiä havaintoja ovat tilojen muunneltavuus, esteettömyys, turvallisuus ja yhteiskäyttöisyys.

Kokonniemen liikuntakeskus, ilmakuva.

Käyttäjäprofiilit ja palvelupolut auttavat hahmottamaan, miten eri ryhmät: urheilijat, valmentajat, seniorit, nuoret ja erityisryhmät liikkuvat ja toimivat keskuksessa. Toiveissa ja tarpeissa korostuvat monikäyttöiset tilat, riittävät pukuhuoneet ja varastot, moderni tekniikka sekä sujuva tapahtumalogistiikka.
Palvelumuotoilu on nostanut esiin myös kehityskohteita, kuten keskuksen brändin, julkisen liikenteen saavutettavuuden ja digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisen. Lisäksi on tunnistettu laaja kirjo lajikohtaisia tarpeita jääurheilusta yleisurheiluun ja palloilulajeista voimisteluun. Yhteinen tavoite on tarjota laadukkaat olosuhteet niin kuntoilijoille, harrastajille kuin kilpaurheilijoille.

Työ jatkuu marraskuussa asukaskyselyn analyysillä ja toisella työpajakierroksella. Palvelumuotoilun loppuraportti valmistuu tammikuussa 2026.

Laatutaso, yhteinen ymmärrys ja vaihtoehtotarkastelu ovat suunnittelun ytimessä

“Mikä on laatutaso?” Tämä kysymys, jonka pääsuunnittelijamme Jussi Palva (Verstas Arkkitehdit) esitti bigroom-työpajassa, kiteyttää yhden suunnittelun suurimmista haasteista. Laatutaso ei ole yksiselitteinen termi. Se voi tarkoittaa kestävyyttä, teknistä toimivuutta, kaupunkikuvallista arvoa tai näiden yhdistelmää. Ilman yhteistä määrittelyä sana jää helposti abstraktiksi.

Laatutason määrittely on kriittistä, koska rakennushankkeissa termit kuten korkealaatuinen tai kestävä ovat tuttuja, mutta niiden tulkinta vaihtelee. Liikuntapaikkarakentamisessa korostuvat olosuhteiden hallinta, kuten lämpö, akustiikka ja muuntojoustavuus, rakenteiden rasituskestävyys käyttäjämäärien ja lajien mukaan sekä lajikohtaiset vaatimukset. Esimerkiksi jääkiekon ja taitoluistelun tarpeet eroavat merkittävästi. Jos nämä lähtökohdat eivät ole selkeästi kuvattuja, väärinymmärrysten riski kasvaa ja pahimmillaan ne voivat johtaa kalliisiin muutoksiin myöhemmin.

Ehdotussuunnitteluvaihe on kriittinen hetki, sillä tässä vaiheessa lukitaan laajuus ja laatu, toteutuksen periaatteet sekä kustannusten pohja. Jos toiminnallisuus ei vastaa käyttäjien tarpeita, muutokset voivat olla merkittäviä ja kustannukset nousta huomattavasti. Siksi tässä vaiheessa on erityisen tärkeää tarkastella vaihtoehtoja riittävän laajasti ja iteroida ratkaisuja ennen teknisen suunnittelun käynnistymistä vuodenvaihteessa.

Suunnittelupöydällä on tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoista ratkaisua: ensimmäinen on hankesuunnitelman viitesuunnitelmasta jalostettu versio, ja toinen projektiryhmän kehitysversio, jossa jäähallin kaukalot on käännetty rinnakkain ja niiden väliin sijoitetaan hallin keskeiset tilat.

Kehittyvä Kokonniemi, kaksi ratkaisuvaihtoehtoa pohjalle.

Molempiin vaihtoehtoihin on sijoiteltu hankesuunnitelmassa linjatut toiminnalliset tilat, ja versioita tarkastellaan marraskuun aikana sidosryhmien kanssa. Molempia ratkaisuja kehitetään edelleen kohti järkevintä lopputulosta. Vaihtoehdoista hankkeen ohjausryhmä laatii esityksen kaupunginhallitukselle, joka tammikuussa päättää, millä ratkaisulla edetään tarkempaan tekniseen suunnitteluun ennen toteutusta.

Herääkö sinulla ajatuksia näistä, tule Kehittyvä Kokonniemi -projektitoimistolle keskustelemaan. Seuraava tapaaminen on 9. joulukuuta, katso tiedot verkkosivultamme.

Vastuullisuus ja kestävä kehitys ohjaavat Kokonniemen liikuntakeskuksen suunnittelua

Porvoon kaupunki tunnetaan ilmastotekojen edelläkävijänä, ja Kokonniemen liikuntakeskus jatkaa tätä linjaa. Kestävän kehityksen tavoitteet ovat olleet mukana alusta asti. Energiatehokkuus ja alhaiset ylläpitokustannukset vaikuttavat suoraan käyttömaksuihin, tilojen viihtyvyys ja optimaalinen käyttöaste houkuttelevat käyttäjiä palaamaan, ja puurakentaminen aulassa tuo lämpimän ilmeen, joka sopii Porvoon sielunmaisemaan. Nämä ratkaisut tukevat kaupungin strategiaa ja Green Deal -sopimusta kiertotalouden edistämiseksi.

Projektin arki ei ole pelkkää suunnittelua, sillä tiimihenki ja huumori ovat olleet tärkeitä kiireisen vaiheen keskellä. Erään aamun aikataulupalaverissa syntyi naurunremakka, kun projektipäällikkömme näytti muille tekoälyn avulla laaditut yhteistyöohjeet. Tässä ote tekoälyn ehdottamasta “säädöksestä”: “Jos joku, jättää noudattamatta toimintaohjeita hänet määrätään viipymättä tilaajan projektipäällikön tukiopetukseen, jossa hän saa opetusta, ohjausta ja nuhdetta, kunnes hän osoittaa parannusta ja ymmärrystä säädösten hengestä.” Pieni pilke silmäkulmassa voi tehdä ihmeitä yhteistyölle.

toimitusjohtaja Jarkko Vainionpää