Siirry sisältöön

Runebergintorttu

Kansallisrunoilija J. L. Runebergia muistetaan vuosittain hänen syntymäpäivänään 5.2. ympäri Suomen. Yksi suosituimmista muistamisen tavoista on syödä hänen mukaansa nimettyä leivosta, runebergintorttua.

Runeberg oli tunnettu herkkusuu ja hänen kerrotaan syöneen leivoksia usein joko aamiaiseksi tai välipalaksi metsästysretkillään. Eräs leivos oli muita enemmän hänen mieleensä ja leivosta ruvettiin kutsumaan Runebergin nimellä.

Alun perin leivosta sai Asteniuksen leipomosta, joka sijaitsi nykyisen vanhan Porvoon portilla. Lars Henrik Astenius oli opiskellut sokerileipuriksi Pietarissa, kenties tämänkin tortun ohje on sieltä lähtöisin. Asteniuksen resepti ei ole säilynyt meidän päiviimme saakka.

Fredrikan resepti säilynyt

Vanhin tunnettu runebergintortun resepti löytyy Fredrika Runebergin reseptikirjasta. Sieltä se löytyy nimellä Runebergs bakelse. Fredrikan reseptikirja oli vuosia kadoksissa, mutta se löytyi kodin kirjahyllystä vuonna 2004 tehdyn restauroinnin yhteydessä.

Fredrika oli paitsi taitava käsistään myös tarkka taloudenpitäjä, joten hän on toteuttanut oman versionsa leipomon tortusta, jotta voisi itse leipoa miehelleen tämän suosikkiherkkua. Päivittäin ei torttua kuitenkaan ollut tarjolla, sillä sokeri ja mantelit olivat kallista tuontitavaraa ja katovuodet vaikuttivat myös kirjailijaperheeseen. Jos kaikkia ainesosia ei ollut saatavilla, niin Fredrika saattoi tehdä leivoksen niistä ainesosista, mitä kotoa on sattunut löytymään.

Fredrikan reseptin mukaan torttuun ei laiteta lainkaan alkoholia. Tapana oli kuitenkin nauttia pieni annos punssia tortun kylkiäisenä.

Porvoosta saa runebergintorttuja ympäri vuoden

Vaikka Runeberg teki leivoksesta tunnetun, niin voisi myös sanoa, että leivos on pitänyt Runebergin tunnettuna. Niin vahvasti kuuluvat yhteen runoilija ja leivos vielä tänä päivänäkin. Runebergin päivän tienoilla Suomessa syödään miljoonia runebergintorttuja. Runebergin kotikaupungissa Porvoossa kouluissa on tapana tarjota kaikille oppilaille runebergintortut Runebergin päivänä ja kahviloista saa leivoksia ympäri vuoden.

Fredrikan reseptikirjan voi ostaa Runebergin kodista. Museokaupasta löytyy myös oikeanmalliset muotit torttujen leivontaan.

Lähteet

Strömborg, J. E.: Biografiska anteckningar om Joh. Ludv. Runeberg. G. W. Edlunds förlag. Helsingfors 1896.

Fredrika Runeberg: Receptbok. Svenska litteratursällskapet i Finland. Helsingfors 2003.