Siirry sisältöön

Porvoo Dome

Porvoo Dome kerää Lundinaukion tapahtumakuplaan ajankohtaisia teemoja ja ilmiöitä, jotka puhuttavat. Taidetta, keskusteluja, teemapäiviä, esityksiä ja konsertteja, musiikkia ja puhetta.

Porvoo DOME tapahtumakonsepti toivottaa kaikki sisällöntuottajat mukaan tekemään tapahtumia!

Visit Porvoo konseptoi ja markkinoi tapahtumakuplaa, joka rakennetaan Lundinaukiolle 11.–26.5.2024. Kaupunki ja kolmas sektori sekä alueen yrittäjät voivat tuottaa omia sisältöjä tapahtumakuplaan.

Ohjelma voi olla mitä tahansa yhteislaulusta keskusteluun tai performanssista syödään yhdessä -tapahtumaan. Tapahtuma voi olla maksullinen tai maksuton, kunhan se ei ole yksityistilaisuus. Porvoo DOMEn käyttäminen on tapahtuman tuottajalle maksutonta.

Porvoo DOME – OHJELMA

Porvoo DOMEn ohjelma päivittyy tänne. Tarkemmat kellonajat vahvistuvat myöhemmin ja muutokset ovat vielä mahdollisia.

la 11.5. Salsaa / Tanssikoulu BailaMás ay
Ohjelmaa klo 12-13, esitys noin 20 min, jonka jälkeen mahdollisuus kokeilla salsaa maksutta.

la 11.5. Yhteislaulua ja esiintymisiä: Antti Varjola, laulu  & Johannes Niskanen, haitari, In the Dawn of the past, Tom Nyman ja Obebändi sekä yhteislaulua/ Porvoonseudun musiikkiopisto

klo 14: Varski Varjola, laulu & Johannes Niskanen, haitari
Varski ja Johannes esittävät ”vanhoja klassikoita”, kesto n. 30 min.

klo16: In the Dawn of the Past, hits from the 80´s
Pop & Jazz osaston bändi, kesto n. 45 min.

klo 18. Yhteislaulua / Allsång på torget
Tom Nyman & Opebänd vetävät iloisen yhteislaulu keikan.
Tehdään yhdessä mukava lauluilta. Laulamme suomeksi ja ruotsiksi tunnettuja kappaleita. Tom ja Opebändi tarjoavat myös musikaalisia yllätyksiä illan aikana.

su 12.5. Läpi kesäillan valssin -sirkusta ja musiikkiteatteria

Lämmin kesäilta, hameenhelman heilahdus ja tanssilava järven rannalla! Läpi kesäillan valssin vie katsojansa tanssilavojen kulta-aikaan, 1950-60 -lukujen taitteeseen ja kesän huumaaviin tunnelmiin. Teos tarjoilee nostalgisia sävelmiä sekä vaikuttavaa sirkustaidetta tunnelmallisena kokonaisuutena. Esityksessä nähdään jongleerausta, lasipullojen päällä tasapainoilua, taidokasta naruhyppelyä ja kepeitä tanssinumeroita sekä kuullaan elävää musiikkia basson ja ukulelen säestyksellä.

Humoristinen ja mukaansatempaava esitys soveltuu hyvin sekä vanhemmille ikäpolville, jotka muistelevat nuoruutensa lavatansseja että myös lapsiyleisölle.

Kesto: 50 minuuttia Esiintyjät: Säilättäret: Juuli Hyttinen, Kanerva Keskinen, Milla Kurronen ja Sini Napari. Vapaaehtoinen pääsymaksu, jonka tuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyyskohteeseen.

Linkki teoksen traileriin
ma 13.5. Kallonen Machine – musiikkia

Kuvassa Mika Kallonen ja Esa Heikkinen


Porvoolainen Mika Kallonen laulaja lauluntekijä ja kitaristi Esa Heikkinen esittävät sielukasta melodista rockia suomeksi ja englanniksi omia ja laina kappaleita. Kallosen sydäntä lähellä on Elviksen tuotanto, mutta settiin sisältyy laajasti muiden artistien tuotantoa.

ma 13.5. Salsan opetusta / Tanssikoulu BailaMás ay
klo 17.30-18.30 parisalsaa aloittajille, ei tarvita kokemusta tai tanssiparia
klo 18.30-19.30 Paribachata aloittelija/perustaso, ei tarvita kokemusta tai tanssiparia
klo 19.30-21.00 Parisalsaa ja Rueda de Casino, pidemmälle ehtineet
Hinta 60 min: 12 €/henkilö, pari 21€, 90 min: 17€/henkilö, pari 30€

ti 14.5. Leffatiistai – elokuvia kuplassa. Vapaa pääsy kaikkiin elokuviin.
klo 10-12 “Rouva Harris lähtee Pariisiin
2022 | 115 min | S | draama, komedia
Leskeksi jäänyt Ada Harris asustelee 1950-luvulla Lontoossa työskennellen siistijänä. Yhtenä päivänä hän ihastuu asiakkaansa esittelemään Dior-mekkoon ja kuin merkkinä edesmenneeltä mieheltään, Ada saa ison rahasumman miehensä Eddien menetyksestä sodassa, sillä hänen olisi kuulunut saada sotalesken eläkettä tapahtuneen seurauksena.
Mrs. Harris tekee poikkeavan päätöksen aiempaan elämäntyyliinsä verrattuna ja ottaa tavoitteekseen saada Diorin mekon omakseen ja lähtee Pariisiin. Elokuva on tarina rohkeasta naisesta, joka tavoittelee ainutlaatuista unelmaansa muiden mielipiteistä välittämättä. Elokuva perustuu Paul Galliconin romaaniin Mrs. ’Arris Goes to Paris, joka ilmestyi vuonna 1957.
Elokuva oli ehdolla Oscareissa parhaasta pukusuunnittelusta.

klo 12-13.30 “Aristokatit”
1971 | 78 min | S | animaatio, komedia, seikkailu
”Aristokatit” on Disneyn animaatioelokuva vuodelta 1970, joka kertoo tarinan vastoin omaa tahtoaan hylätystä kotikissasta nimeltä Duchesse ja hänen kolmesta pentueestaan. Pariisissa asuva hienostunut vanha rouva Madame Adelaide jättää omaisuutensa perinnöksi kissoilleen, mutta kateellinen palvelija Edgar päättää päästä eroon kissoista ja periä omaisuuden itselleen. Edgar kidnappaa kissat ja jättää heidät maaseudulle, mutta matkalla he tapaavat hurmaavan katukissan Thomas O’Malleyn, joka auttaa heitä palaamaan kotiin. Yhdessä he suunnittelevat pelastussuunnitelman ja selviävät seikkailusta, joka opettaa heille ystävyyden ja perheen merkityksen.

klo 14-15.40 “Anyone But You
2023 | 104 min | K-7 | komedia, romanssi
Bea ja Ben näyttävät täydelliseltä parilta, mutta kuumien ensitreffien jälkeen jokin muuttaa suhteen jääkylmäksi. Kun he yllättäen kohtaavat uudelleen matkalla samoihin häihin Australiaan, he joutuvat toimimaan kuten ketkä tahansa kaksi kypsää aikuista: teeskentelemään olevansa pari.


ti 14.5. klo 18 Janne Sundell lausuu poeettoja/ Janne Sundell récite les poètes

Rutebeuf (1245-1285)
François Villon (1431- jälkeen/après 1463)
Arthur Rimbaud (1854-1891)
Guillaume Apollinaire (1880-1918)
Léo Ferré (1916-1993)

Tervetuloa kuuntelemaan ranskan kieltä / Bienvenue à écouter la langue française

ke 15.5. Nyke ry:n 50-vuotisjuhlavuoden sisältöjä – Musiikkia

to 16.5. klo 8.30-11 Visit Porvoo aamukahvit matkailutoimijoille ja kaikille Porvoon matkailusta kiinnostuneille. Vieraana mm. Christian Rönnbacka / Visit Porvoo

to 16.5. klo 18 Juha Laitila 70 v. juhlashow feat. Stefan Paavola ja Päivi Mäkinen / Porvoon kesäteatteri

Tähän on tultu, 70 v. Juhlashow, joka on täynnä tarinoita, imitaatioita, lauluja ja laulajia vuosien varrelta ja vahvasti myös tästä päivästä. Yllättävät ihmiset sanovat ja tekevät yllättäviä asioita. Ikuisesti elävät ikivihreät biisit sekoittuvat nykyisiin hitteihin. Entiset presidentitkin tuottavat kutkuttavia hetkiä. Ja mitä ääniä kuuluukaan ympärillämme. Virve Rosti kuvaili helmikuussa 2023 Juha Laitila show´ta: “Kukaan ei tee Suomessa tollasta keikkaa. Abstraktinen esitys.” Juhlashow jatkaa samaa linjaa. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi kuullaan. Juhlatunnelmaa ovat luomassa myös vierailijat trubaduuri Stefan Paavola ja näyttelijä Päivi Mäkinen.

LIPUT: Lipun hinta 17,00 e ja ostettavissa info@porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878 ja tuntia ennen esityksen alkua klo 18-19. Kesto n. 45 min.


pe 17.5. klo 17. Mallan ja Kallan ihmeellinen maailma – tanssiteatterillinen lasten esitys + oheistapahtumaa

Mallan ja Kallan Ihmeellinen Maailma pitää sisällään Mallan ja Kallan tanssiteatteriesityksen, perheitä osallistavan unelmatyöpajan, sekä lopuksi yhteiset elämysjuhlat!

Malla-Menninkäisen ja Kalla-Keijun tarina kertoo ystävyydestä, ainutlaatuisuudesta sekä seikkailuista arjen ja unelmien keskellä.
Malla ja Kalla kohtaavat yhdessä yllättäviä käänteitä, erityistä empatiaa, rönsyileviä reittejä, suuria salaisuuksia, tavallisia taikoja ja uusia unelmia. Teos on monitaiteellinen kokonaisuus, jonka kesto noin 30min.

Työpajassa toteutamme perheitä osallistavan unelmatyöpajan, jossa haluamme korostaa läsnäolon kauneutta, kuuntelun, kohdatuksi- ja nähdyksi tulemisen tärkeyttä sekä antaa tilaa yhteisille haaveille. 45min

Lopetuksen Elämysjuhlat koostuvat omien juhlaherkkujen nauttimisesta yhdessä suurien pöytien äärellä sekä mukaansatempaisevasta musiikista.

Tapahtuma on osallistujille maksuton. Halutessaan taiteilijoiden työtä saa kannattaa vapaaehtoisella maksulla.

Toteutus: tanssitaiteilijat Susanna Karvinen (@sunsuski) & Emmi Hahto (@emmihahto)

Nappaa siis mukaan omat eväät, kivat kaverit ja hassut juttusi tälle seikkailulle! Ppst. meitä ei myöskään haittaa vaikka lapselle (tai aikuiselle,hih!) sattuisi kiukkupäivä, sillä tiedämme miltä tuntuu, jos kiukkukärpänen käy puraisemassa korvanlehdestä. Aivan kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja meidän ihmeellisessä maailmassamme!


la 18.5. Villinä Sirkukseen / Jyrki Tsutsunen

su 19.5. klo klo 11-13 ja klo 14-16. Hiljaisuuden kosketus – Mari Vainio

Kuvassa Mari Vainio Kuvaaja: Sami Sallinen


Porvoolainen hiljaisuuden retriitinohjaaja, kirjailija kertoo hiljaisuuden viljelystä, sen lepoon kantavasta voimasta, ohjaa läsnäoloharjoituksia ja meditaatioita. Aikaa jää myös keskustelulle hiljaisuuden hoivasta, sen merkityksestä tässä päivässä. Mitä sinä kaipaat, jotta voit hyvin? Mikä sinulle on merkityksellistä juuri nyt?
Mari Vainio on ohjannut hiljaisuuden retriittejä n. kymmenen vuotta lähinnä saaristossa mutta myös paljon mm. Itä- Uudellamaalla. Lisäksi hän ohjaa kundaliinijoogaa, luovaa kirjoitusta, toimii ratkaisukeskeisenä valmentajana ja kirjoittaa. Tänä keväänä häneltä ilmestyi aiheesta kirja / Antaudu hiljaisuudelle.

ma 20.5. Salsan opetus / Tanssikoulu BailaMás ay
klo 17.30-18.30 parisalsaa aloittajille, ei tarvita kokemusta tai tanssiparia.
klo 18.30-19.30 Paribachata aloittelija/perustaso, ei tarvita kokemusta tai tanssiparia
klo 19.30-21.00 Parisalsaa ja Rueda de Casino, pidemmälle ehtineet.
Hinta 60 min: 12 €/henkilö, pari 21€, 90 min: 17€/henkilö, pari 30€

ti. 21.5. KatajaMaa – musiikkia

KatajaMaa-yhtye, vasemmalta lukien Martin Andersson, Jari Katajamaa, Ari Riipinen ja Jan Johansson


KatajaMaa-bändi on pitkän linjan soittajista koostuva ryhmä Porvoosta. Vuonna 2019 perustettu yhtye tekee omaa musiikkia: iskelmällistä suomipoppia vaihtelevin höystein.


ke 22.5. Tanssia / Taidetehtaan tanssikoulu

to 23.5. “Turvallisuus ja luottamus muutosten Porvoossa” – keskustelutilaisuus

pe 24.5. klo 12-13 PLP Brass Trio
PLP Brass Trio esiintyy kokoonpanolla: Leo Kylätasku, trumpetti, Per Hytönen, alttotorvi, Patrik Latvala, matalat vasket. Tule virkistävälle kulttuurilounaalle!

pe 24.5. Tanssia / Taidetehtaan tanssikoulu

la 25.5. klo 11-13 Peter Pan ja merirosvot Mikä Mikä maasta – laulua

la 25.5. Yhteislaulua ja tanssia / Porvoonseudun musiikkiopisto
klo 14 Porvoon puhallinorkesterin iltapäivätanssit
Orkesteria johtaa Erik Hippi.

klo 16 Borgå Big Band, kevyttä viihdemusiikkia tunnetuilla kappaleilla.
Oreksteria johtaa Roope Löflund

klo 18. Yhteislaulua torilla / Allsång på torget
Tom Nyman & Opebändi vetää käyntiin Yhteislaula torilla. Tehdään yhdessä mukava lauluilta. Laulamme suomeksi ja ruotsiksi tunnettuja kappaleita. Tom ja Opebändi tarjoavat myös musikaalisia yllätyksiä illan aikana.

su 26.5. Teatteri Soittorasian Synttärit / Teatteri Soittorasia

Ilmoittaudu mukaan Porvoo DOME kokonaisuuteen

(EDIT 12.4.) Porvoo DOME:n kalenteri on täynnä. Joitain haja-aikoja voi löytyä, olethan yhteydessä meihin, mikäli sinulla olisi tapahtumakuplaan sisältöä tarjolla.

Onko sinulla ajatus sisällöstä? Oletko valmis järjestämään tapahtuman 11.5.–26.5.2024 välisenä aikana? Ilmoittaudu mukaan tähän uuteen kokonaisuuteen, jolla synnytetään keskustaan elämää ja uusia puheenaiheita.

Porvoo DOME tapahtumakuplassa on seuraavat varusteet ja palvelut käytettävissä:

  • Tapahtuman ajankohta on mahdollista toteuttaa klo 9-22 välillä
  • Porvoo DOMEn käyttäminen on tapahtuman toteuttajalle maksutonta
  • Yhteen tapahtumaan käytettävissä oleva teknikko 5 h/ tapahtumapäivä
  • Tapahtuman yhteydessä henkilökuntaa 1 kpl enintään 6 h. (Esim. kevyen rakentamisen tueksi tai tilojen käytön opastus, alueen avaaminen ja sulkeminen)
  • Äänentoisto ja 2 mikrofonia
  • Sähköä
  • Valokalustoa jolla mahdollista luoda tunnelmaa
  • Kova lattia päällystetty messumatolla
  • 10 kpl pystypöytiä
  • 20 kpl baarituoleja
  • 8 kpl apupöytiä (120 cm)
  • 20 kpl penkkejä, istumapaikkoja n. 100 hengelle
  • Aidattu ulkoalue kuplan ulkopuolella, n. 50 hengelle
  • Esiintymislava 4×6 metriä

Ota yhteyttä!

Katarina Broas

Tapahtumapäällikkö

Jan-Christian Forsman

Elinvoima-asiantuntija