Siirry sisältöön

Rakentuuko unelmakotisi Porvooseen?

Kartta tonttien sijainneista.

Kaupungin uusien omakotitonttien hakuaika alkaa 27. lokakuuta. Tontteja on tarjolla eripuolilta Porvoota, muun muassa Kevätlaaksosta, Haikkoosta ja Vallikivestä. Perinteinen tontti-info järjestetään 28. lokakuuta.

Tontteja tarjolla ympäri Porvoota

Kevätlaaksosta on tarjolla lukumäärällisesti eniten tontteja. Näistä 30 on haettavana ensimmäistä kertaa. Niistä neljä luovutetaan tarjousten perusteella ja loput 26 kiinteällä hinnalla. Tarjousten perusteella myydään myös kaksi tonttia Haikkoonrannan alueelta ja kaksi Vallikivestä.

Tarjousten jättöaika on 27.10. – 17.11.2025. Samaan aikaa on haettavana 36 tonttia kiinteällä hinnalla. Kiinteähintaisia tontteja on Kevätlaakson lisäksi muun muassa Haikkoon suunnalla. Kiinteähintaisia tontteja voi ostamisen sijasta myös vuokrata. Suurin osa hakuun tulevista tonteista maksaa 20 000–45 000 euroa.

Lisäksi kaupungilla on jatkuvasti haettavana kiinteähintaisia tontteja, jotka luovutetaan ensimmäiselle hakijalle. Tällaisia tontteja on esimerkiksi Hinthaarassa, Kerkkoossa, Kevätlaaksossa ja Toukovuoressa.

Vaihtelevan kokoisia tontteja erilaisiin tarpeisiin

Kaupunki pyrkii tarjoamaan erilaisia tontteja, jotta mahdollisimman moni rakentaja löytää itselleen sopivan rakennuspaikan. Tonttien koko ja rakennusoikeus vaihteleekin paljon:

Haettavana olevista tonteista suurin on Kerkkoossa, 1621 m² ja pienin Kevätlaaksossa, 310 m². Kevätlaakson suurimmalle tontille, 1404 m² saa rakentaa 600 k-m² ja pienimmälle 78 k-m². Kevätlaaksossa on useita alle 400 m²:n tontteja pienille alle 100 k-m²:n taloille. Suurimmalla osalla kaikista hakuun tulevista tonteista rakennusoikeus on noin 100 – 250 k-m².

Hakemukset ja lisätiedot

Tarjoukset ja hakemukset jätetään sähköisesti Porvoon kaupungin ePorvoo -verkkoasiointipalvelun kautta. Tarjousten ja ensimmäistä kertaa haettavana olevien kiinteähintaisten tonttien jättöaika päättyy maanantaina 17. marraskuuta 2025.

Lisätietoa tonteista, niiden koosta, hinnoista, hakuohjeista ja rakennustapaohjeista sekä kyseessä olevan alueen asemakaavasta löytyy Porvoon kaupungin tonttisivustolta.

Tietoa omakotitonteista tontti-infossa 28. lokakuuta 

Kaupunki järjestää tontti-infon Kaupungintalolla Valtuustosalissa tiistaina 28. lokakuuta klo 16.00–19.00, jossa kiinnostuneet saavat lisää tietoa tonteista ja voivat kysyä rakennusvalvonnan ja tontinluovutuksen asiantuntijoilta mieltään askarruttavia kysymyksiä. Tilaisuudessa pidetään kaksi samansisältöistä noin 15 minuutin esitystä tonteista klo 16.30 ja 17.30 ja kaksi esitystä rakennusjärjestyksestä klo 16.00 ja 18.00. Infoon voi tulla mihin kellonaikaan tahansa, sillä muu aika on varattu siihen, että tontinhakua miettivät ja rakennusjärjestyksestä kiinnostuneet voivat keskustella asiantuntijoiden kanssa.

– Perinteisesti meillä on ollut hyvin aikaa vastata kaikkien kiinnostuneiden yksityiskohtaisiinkin kysymyksiin ja antaa henkilökohtaista opastusta tontin hakuun ja rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä, kertoo tontti-insinööri Mervi Fors.

– Saako tontille rakentaa yksikerroksisen talon, kuinka suuren tai pienen talon saa rakentaa ja onko mahdollisia määräyksiä liittyen rakennusmateriaaleihin, ovat kaikki mahdollisia kysymyksiä, joihin tilaisuudessa saa vastauksen kysymällä.

Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon mutta halutessaan ennakkokysymyksiä voi laittaa osoitteeseen kiinteisto.mittaus@porvoo.fi.