Siirry sisältöön

Vanha Kappalaisentalon tarina

Vanha Kappalaisentalo on kaupungin vanhimpia rakennuksia. Se valmistui 1764. Tutustu talon tarinaan.

Kappalaisentalon tarina alkaa Porvoon palosta vuonna 1760. Tuolloin leipuri Bergmanin talossa Vuorikadun pohjoispäässä syttyi tulipalo, joka tuhosi valtaosan puurakenteisen kaupungin rakennuksista. Noin 200 perhettä jäi asunnottomaksi. Palon seurauksena Porvoon julkiset rakennukset päätettiin vastedes rakentaa kivestä.

Kivitalo keskeiselle paikalle

Kaupungin pormestari Gabriel Hagert matkusti Tukholmaan anomaan kaupungille verovapautta ja lainaa jälleenrakentamista varten. Hän palasi matkaltaan mukanaan raatihuoneen ja kappalaisentalon piirustukset.

Samalla kaupunkiin muutti kivirakentamiseen perehtynyt linnoitusrakennusmestari Gotthard Flensborg, jolle myönnettiin oikeus toimia kaupungin arkkitehtina. Tanskalaissyntyinen Flensborg oli toiminut mm. Viaporin (nyk. Suomenlinnan) rakennusmestarina.

Kirkon ja kappalaisen arvostuksesta kertoo se, että kappalaisen asunto päätettiin rakentaa keskeiselle paikalle Raatihuoneentorin laidalle. Tontilla oli aiemmin sijainnut porvari Haikmanin talo. Haikmanille tarjottiin vastineeksi uusi tontti ja rahaa. Samalla Haikmanin entisestä tontista myytiin osa kauppias Holmille, jonka komea uusi kivitalo vaati isompaa tonttia. Rakennuksessa sijaitsee nykyään Porvoon museon ylläpitämä Holmin kauppiastalo.

Kappalaisentalon rakentaminen alkoi 1763 ja jo seuraavana vuonna kappalainen Joel Petrejus muutti uuteen kotiin. Rakennus oli seurakunnan kappalaisten käytössä noin sata vuotta.

Leipomosta näyttelytilaksi

Rakennus myytiin huutokaupassa leipurimestari Alfred Rannströmille vuonna 1865. Alakerran holvikellari remontoitiin tuolloin leipomoksi. Rannström harjoitti leipomotoimintaa Tobias Tomanderin kanssa vuoteen 1899 asti. Kappalaisentalossa toimi leipomo aina vuoteen 1975 saakka (F. Henriksson, Jalmari Lehto, Erik Bärlund, Paul Jokinen).

Aivan 1900-luvun alussa talossa asui kaupungin ensimmäinen vuokra-auton omistaja J. F. Fallström, joka harjoitti myös jonkinlaista anniskelutoimintaa. Hänen jälkeensä rakennuksessa asui läkkiseppä K. J. Fransson, kunnes leipomoyrittäjä F. Henriksson aloitti toimintansa.

Porvoon kaupungin omistukseen rakennus siirtyi 1977. Se kunnostettiin näyttelytoimintaa varten ja ensimmäinen taidenäyttely avattiin toukokuussa 1978. Alakerta on vuokrattu kahvilayrittäjälle. Ulkoseinän leipomokyltti kertoo samalla talon pitkästä historiasta leipomona.