Siirry sisältöön

Vapaat tontit kartalla

Vapaat omakotitontit vihreällä, varatut tontit keltaisella. Saat lisätietoja tontista klikkaamalla sitä kartalla tai vapaiden tonttien listalta. Syksyllä 2026 hakuun tulevien tonttien tiedot pyritään julkaisemaan vapaiden tonttien listalla elokuun loppuun mennessä.

Upotettua sisältöä ei voi näyttää
Toiminnon käyttäminen edellyttää, että hyväksyt sivuston evästeet.
Muokkaa evästeasetuksia

Haikkoonrinne

Haikkoonrinteen asuinalue laajenee. Pääosin vuosien 2009 ja 2011 välillä rakennetun asuinalueen taakse tulee 13 uutta omakotitonttia.

Uusien tonttien koot vaihtelevat noin 750 neliön ja lähes 1150 neliön välillä. Asuinrakennusoikeutta tonteilla on joko 180 tai 210 kerrosneliömetriä. Lisäksi saa rakentaa 50 kerrosneliömetrin talousrakennuksen. Asuinrakennukset saavat olla puolitoistakerroksisia tai kaksikerroksisia.

Liikenneyhteydet

Alue sijaitsee noin 6 km Porvoon keskustasta lounaaseen. Matkan voi kulkea esimerkiksi polkupyörällä erilaisia kevyenliikenteenväyliä pitkin. Julkinen liikenne kulkee vähän matkan päässä olevaa Haikkoontietä pitkin, lähimmille pysäkeille on noin kilometri. Moottoritien liittymään on matkaa noin 7 km.

Lähipalvelut

Julkiset lähipalvelut sijaitsevat Gammelbackassa, Tolkkisissa ja Haikkoossa. Lähikouluina palvelevat ovat noin 3 kilometrin päässä olevat Tolkkisten koulu, Eklöfska skolan ja Hamarin koulu. Lähimmät päiväkodit ovat Ylä-Haikkoon päiväkoti (alle 1 km) ja Haikkoontörmän päiväkoti (noin 2 km). Noin kilometrin päässä on päivittäistavarakauppa.

Vieressä oleva metsä tarjoaa hyvät ulkoilumahdollisuudet. Siellä on mm. valaistu kuntorata, komeita harjanteita ja pieni lampi.

Asemakaava ja rakennustapaohjeet

Asuinrakennusten on oltava vähintään puolitoistakerroksisia.

Maaperätiedot

Tonttien maaperätutkimusten tiedot julkaistaan, kun materiaalit ovat valmiit.

Kartta tonteista

Asiaton oleskelu työmaa-alueella kielletty

Haikkoonmetsänkatu uusien tonttien kohdalla sekä uudet tontit ovat työmaa-aluetta, jolla asiaton oleskelu on turvallisuussyistä kielletty. Joulukuun alusta kaduilla saa jossain määrin liikkua. Työmaa-alueet on merkitty maastoon esimerkiksi työmaa-aidoilla ja muovinauhoilla.

Muuta

Sivun tietoja täydennetään vielä ennen syksyllä alkavaa tonttihakua.

Rakentamiseen liittyvää raskasta työmaaliikennettä suositellaan ajoitettavan kesäkauteen. Haikkoonrinteenkatu on paikoin jopa noin kymmenen prosenttia kalteva eli jyrkähkö katu ajoneuvoliikenteelle.

Kuvia Haikkoonrinteestä

Ilmakuva Haikkoonrinteen asuinalueesta. Asuinalueen taakse on kuvaan piirretty uusien, syksyllä 2026 hakuun tulevien tonttien alue. Niiden takana näkyy metsääja kauempana vesistöä.

Valitettavasti aineistoissa esiintyy vielä joitakin saavutettavuuspuutteita. Parannuksia aineistojen saavutettavuuteen tehdään jatkuvasti. Porvoon kaupunki ottaa mielellään vastaan palautetta saavutettavuudesta osoitteeseen kiinteisto.mittaus@porvoo.fi. Toimitamme myös erikseen pyydettäessä saavutettavaa aineistoa.