Siirry sisältöön

Oppilaanohjaus

Oppilaanohjauksella edistetään koulutyön onnistumista, opintojen sujumista sekä oppilaiden valmiuksia jatko-opintoihin.

Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko oppivelvollisuuden ajan kestävän jatkumon perusopetuksesta toisen asteen loppuun. Oppilaiden opintojen sujuvuutta nivelvaiheissa edistetään perusopetuksen aikana ja jatko-opintoihin siirryttäessä opettajien välisellä ja opinto-ohjaajien keskinäisellä sekä tarvittaessa moniammatillisella yhteistyöllä. Opettajat hyödyntävät työssään ajantasaista tietoa jatko-opinnoista, työelämästä ja työtehtävistä sekä niissä tapahtuvista muutoksista.

Oppilaanohjaus tukee oppilaita tekemään omiin valmiuksiinsa, arvoihinsa ja lähtökohtiinsa sekä kiinnostukseensa perustuvia arkielämää, opiskelua, jatko-opintoja sekä tulevaisuutta koskevia päätöksiä ja valintoja. Ohjauksen avulla oppilaat oppivat tiedostamaan mahdollisuutensa vaikuttaa oman elämänsä suunnitteluun ja päätöksentekoon.

Oppilaanohjaus yhdistää koulua yhteiskuntaan ja työelämään. Sen avulla edistetään oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja osallisuuden toteutumista sekä ehkäistään syrjäytymistä koulutuksesta ja työelämästä. Oppilaanohjauksessa kehittyvät tiedot ja taidot edistävät osaltaan osaavan työvoiman saatavuutta sekä osaamisen kysynnän ja tarjonnan yhteensovittamista tulevaisuuden työelämässä.

TET-ajankohdat lukuvuonna 2025-2026

Perusopetuksen jälkeinen yhteishaku 2026

Hakuaika 17.2. klo 8.00–17.3.2026 klo 15.00

Perusopetuksen jälkeisessä yhteishaussa haetaan muun muassa:
Ammatillisiin perustutkintoihin,
Lukiokoulutukseen,
Tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA),
Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaan koulutukseen (TELMA),
Kansanopistojen oppivelvollisille tarkoitettuihin Opistovuosi-linjoille.

Hakemukset tehdään opintopolku.fi palvelussa sähköisesti.

Tärkeät päivämäärät:
Mahdolliset pääsykokeet huhti-toukokuussa
Tieto valinnoista aikaisintaan 11.6.2026
Opiskelupaikka otettava vastaan viimeistään 25.6.2026
Varasijat ovat voimassa 14.8.2026 asti

Vuosiluokat 1-6

Porvoossa vuosiluokkien 1-6 oppilaanohjaus tapahtuu yleisesti oppituntien ja koulun muun toiminnan yhteydessä. Ohjausta antavat luokanopettajan lisäksi koulun muut opettajat sekä henkilökunta.

Vuosiluokat 7-9

Perusasteella oppilaanohjauksella edistetään oppilaiden koulutyön onnistumista, opintojen sujumista sekä koulutuksen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Oppilaanohjauksen tehtävänä on edistää oppilaiden kasvua ja kehitystä siten, että jokainen oppilas pystyy kehittämään opiskeluvalmiuksiaan ja vuorovaikutustaitojaan sekä oppimaan elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Vuosiluokilla 7-9 oppilaanohjausta järjestetään omana oppiaineenaan, jonka opetuksesta vastaa opinto-ohjaaja.

Tehostettu henkilökohtainen oppilaanohjaus

Oppilaalla, joka tarvitsee perusopetuksen jälkeisiin jatko-opintoihin hakeutumiseen liittyvää tukea, on oikeus saada oppilaanohjauksen lisäksi tarpeidensa mukaista tehostettua henkilökohtaista oppilaanohjausta vuosiluokilla 8 ja 9.

Tehostetussa henkilökohtaisessa oppilaanohjauksessa painopisteenä on oppilaan jatko-opintovalmiuksien kehittäminen sekä ohjaaminen oppilaalle sopiviin jatko-opintoihin. Tavoitteena on, että jokaiselle oppilaalle löytyy jatko-opiskelupaikka, jossa oppilas jatkaa oppivelvollisuuden suorittamista perusopetuksen jälkeen. Tehostetun henkilökohtaisen tarpeen arvioi ensisijaisesti oppilaanohjaaja. Tehostettua oppilaanohjausta saavalle nuorelle tehdään jatko-opintosuunnitelma Wilmaan.