Siirry sisältöön

Kaupunkistrategian mittarit on päivitetty 

Porvoon kaupunkistrategian mittareita on päivitetty vuoden 2020 luvuilla.

Porvoo joki ja aitat.

Porvoon kaupunkistrategian mittareita on päivitetty vuoden 2020 luvuilla.

Viime vuonna Porvoon kaupunki julkaisi ensimmäisen kerran strategiset mittarit visualisessa muodossa kaupungin verkkosivuilla. 

– Mittareiden päivityksen on toteuttanut kaupungin kehitysyksikkö yhdessä mittareista vastaavien viranhaltijoiden ja asiantuntijoiden kanssa, kertoo kehitysjohtaja Charlotta Grönqvist. 

Seurantaraportin pääsivulla vihreällä pohjalla kuvatuissa mittareissa edetään strategian tavoitteen mukaisesti ja punaisella pohjalla olevissa mittareissa ollaan tavoitteesta jäljessä. Pääsivun näkymästä pääsee tutustumaan tarkemmin kunkin mittarin näkymään, kehitykseen, tavoitteeseen sekä tilannekatsaukseen.   

Suurin osa toiminnasta kertovista mittareista on tuoreimman toteuman perusteella vihreällä, eli mittarin viimeisin toteuma on strategian mukaisessa tavoitteessa vuonna 2021. 

Punaisella olevista mittareista osan toteuma on kehittynyt aiempaa vertailuvuotta parempaan suuntaan, mutta toteuma on jäljessä strategian tavoitetasosta. Näin on esimerkiksi väestönmuutoksen sekä sairastavuusindeksin suhteen, joissa strategian tavoite on asetettu korkealle. Strategian mittareissa näkyy myös korona epidemia. Esimerkiksi rekisteröityneiden yöpymisten määrä laski vuoden takaisesta huomattavasti.