Siirry sisältöön

Muutos: Porvoonjokeen avattava väylä siirtyy Vanhan kaupungin sillalta pohjoiseen

Vanhan sillan korjaustöihin liittyvä väylä avataankin pohjoisen suuntaan turvallisuussyistä.

Vanhan sillan korjaustöihin liittyvä väylä avataankin pohjoisen suuntaan turvallisuussyistä.

Asukkaita ja jäällä liikkujia varoitetaan väylästä, joka avataan Porvoonjokeen säätilanteesta riippuen viikkojen 49 tai 50 aikana.

Väylä rikotaan jääpeitteeseen aiemmasta tiedosta poiketen Porvoon Vanhan kaupungin sillalta noin 600 metrin matkalta pohjoiseen. Joen varteen on sijoitettu varoituskylttejä.

Väylä oli alun perin suunniteltu avattavaksi vanhalta sillalta etelään meren suuntaan. Porvoon kaupunki tiedotti suunnitelmista 3.12. Väylä päätettiin kuitenkin siirtää turvallisuussyistä.

Väylä avataan sillan alueen tutkimuksissa käytetyn lautan siirtoa varten. Tilanteesta annetaan varoitus heikosta jäästä.