Huhtisen koulu on kaksisarjainen alakoulu, joka sijaitsee noin kahden ja puolen kilometrin päässä Porvoon keskustasta. Koulussamme on lukuvuonna 2023–2024 noin 240 oppilasta, joita opettaa 18 opettajaa ja viisi koulunkäynninohjaajaa.
Koulun yhteistyökumppanit järjestävät erilaisia iltapäiväkerhoja koulun tiloissa, ja koulun alakerrassa toimii Kuutamopolun päiväkoti. Koulun piha-alueen remontti on valmistunut syksyn 2021 aikana, ja piha on nyt viihtyisä sisältäen uudet leikkitelineet sekä pienpelikentät. Välituntisin koulun oppilaat liikkuvat ahkerasti.
Huhtisen koululla on vankka kokemus kansainvälisistä projekteista, ja aiomme myös tulevaisuudessa tehdä kansainvälistä yhteistyötä.
Huhtisen koulu on turvallinen ja laadukasta perusopetusta tarjoava koulu, jossa opitaan elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja yhteistyössä toisia kunnioittaen. Kouluyhteisön tavoitteena on kehittyä sivistyneiksi kansalaisiksi.
Huhtisen koululla järjestetään Porvoon harrastamisen mallin mukaista harrastustoimintaa.
Huhtisen koulun vanhempainyhdistys
Huhtisen koulun vanhempainyhdistys on kaikille avoin yhdistys, jonka tavoitteena on toimia yhdyssiteenä vanhempien, kodin ja koulun välillä. Vanhempainyhdistyksen toiminta on vapaaehtoista ja perustuu koululaisten hyvinvoinnin ja tasapainoisen kasvamisen tuelle. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Jenna Andersson.
Huhtisen koulun vanhempainyhdistys toivottaa kaikki vanhemmat lämpimästi tervetulleiksi mukaan toimintaan.
Löydät Huhtisen koulun vanhempainyhdistyksen myös Facebookista.
Yhteystiedot
Henkilökunta
Rehtori Minna Sumusalo puh. 040 514 1175
Koulusihteeri Christina Flykt puh. 040 619 4496 (ma-ti klo 8.00-15.00)
Palvelukeittiövastaava Carola Tallberg puh. 040 489 9535
Kiinteistönhoitaja Markus Lönnqvist puh. 040 065 4993
Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@porvoo.fi.
Muut henkilökunnan yhteystiedot löytyvät Wilmasta.
Opiskeluhuolto
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää opiskeluhuoltopalvelut Porvoon kaupungille.
Esiopetus
Huhtisen koulussa toimii kaksi esiopetusryhmää Kuutamopolun päiväkodin alaisuudessa. Päiväkoti sijaitsee koulun alakerrassa.
Lisätietoja
Taina Kyttälä
Päiväkodin johtaja, Huhtisen päiväkoti, Kuutamopolun päiväkoti
Iltapäiväkerho
Huhtisen iltapäiväkerho
Järjestäjä: Pilke päiväkodit Oy