Siirry sisältöön

Digitaitoihin tarjolla monipuolista tukea ja ohjausta kaikenikäisille

Uusien ja usein muuttuvien digilaitteiden ja -palveluiden käyttöön on tukea Porvoossa saatavilla – kansalaisopisto ja kirjasto auttavat kaikenikäisiä, ja kaupunki auttaa yhteistyössä ENTER ry:n kanssa senioreita.

ikäihminen koneella.

Apua on tarjolla mm sosiaalisen median ja erilaisten verkkopalveluiden kanssa. Neuvomme myös tietokoneiden, tablettien ja älypuhelinten peruskäytössä. Etäluentojen teemat ovat kaikki hyvin ajankohtaisia, mielenkiintoisia ja hyödyllisiä kaiken ikäisille.

– Digitaitoa voi pitää yllä ilmoittautumalla mukaan tietoiskuihin, kursseille tai etädigiopastukseen ja piipahtamalla digiopastuksen paikoissa. Siirrymme Omenamäessä myös toimimaan ilman ajanvarausta. Kevätkummun kirjaston opastukseen ja kansalaisopiston Digi-help opastuksen voi myös vaan tulla paikalle, toteaa hyvinvointikoordinaattori Petra Bärlund-Hämäläinen.

-Niin sanottuja tyhmiä kysymyksiä ei kerta kaikkiaan ole. Opastukseen otetaan mukaan oma älypuhelin, tabletti tai tietokone, sekä tarvittavat kirjautumistunnukset ja salasanat. Tule käymään, meillä on mukava vapaaehtoisten joukko vastassa, kannustaa Päivi Savolainen ENTER ry:sta.

– Kansalaisopiston Digi-help on kaiken ikäisille, kun taas vapaaehtoisten tarjoama digiopastus on senioreilta senioreille. Apua on saatavissa sekä suomeksi että ruotsiksi. Kansalaisopistolla on myös monta mielenkiintoista tietotekniikkakurssia syksyn ohjelmistossa, johon kannattaa tutustua, täydentää Maria Malin.

Maksuttomat opastukset

  • Maanantaisin: Kansalaisopiston Digi-help –neuvonta klo 16.30–18.30 (ajalla 29.8.-28.11.2022) Ilmainen drop-in digineuvonta. Henkilökohtaista neuvontaa annetaan kaiken ikäisille. Sijainti: Mbi/Lypa, Piispank. 3–7, ovi A, Musiikkiluokka 1140, I krs.
  • Tiistaisin: ENTER ry:n Seniorilta seniorille digiopastusta klo 10–12 (ajalla 6.9.-13.12.2022) Sijainti: Omenamäen palvelukeskuksen Silva ja Melba kokoushuoneet (Tulliportinkatu 4)
  • Tiistaisin: Kansalaisopiston Etädigituki klo 12–14 (ajalla 30.8.-13.12). Varaa neuvonta-aikaa tekstiviestillä numeroon puh. 040 623 5957. Kirjoita viestiin: ajanvaraus, Porvoo, oma nimi. Saat neuvontaa puhelimitse omien tarpeittesi mukaan. Järjestämme etädigitukea 20 min/henkilö.
  • Keskiviikkoisin: ENTER ry:n Seniorilta seniorille digiopastusta klo 10–12 (ajalla 7.9.-14.12.2022). Sijainti: Kevätkummun kirjasto (Sammontie 3).
  • Pääkirjastossa (Papinkatu 20) kerran kuukaudessa keskiviikkoisin digiopastus 14.9., 12.10., 16.11. ja 14.12. 2022 klo 13–15, 12 hengen ryhmätilassa, 1. krs. Kirjaston henkilökunta auttaa mahdollisuuksien mukaan kirjaston aukioloaikoina.

Maksuttomat ”Digiloikkaa kansamme” -etäluennot:

  • 12.9. klo 9–10. Tietoturva: Kuinka suojaan tietokoneen ja mobiililaitteen erilaisilta tietoturvauhilta? Entä kuvat ja erilaiset tiedostot?
  • 10.10. klo 9–10. Digitaalinen valmiussuunnitelma: Miten varaudun hätätilanteeseen omien digilaitteiden osalta? Mitä ovat varavirtalähteet? Tarvitsenko paristoradion? Entä kuinka teen varmuuskopiot ja mikä on niiden merkitys?
  • 7.11. klo 9–10. Evästeet: Mitä ovat evästeet eli cookies? Uskallatko hyväksyä ne ja tarvitseeko ne kaikki hyväksyä?
  • 12.12. klo 9–10. Tarkista tiedonlähde: Miten tarkistat, milloin netissä oleva tieto on oikeaa? Miten voit tunnistaa luotettavan tietolähteen? Entä miten tunnistan, onko kyseessä oikea vai käsitelty valokuva?

Luennot järjestetään etänä osana Kansalaisopiston ohjelmaa. Ilmoittautuminen kursseille alkaa torstaina 18.8. klo 10 osoitteessa:

Voit ilmoittautua myös puhelimitse 18.8. klo 10 lähtien numeroissa: 019 5202 660, 040 489 9680 tai 0400 978 918. Ilmoittautuessasi kurssille anna toimiva sähköpostiosoite. Kutsu luennolle tulee internetlinkkinä sähköpostiisi.

Seniori, olisiko sinusta digiopastaksi?

Vertaisopastus on mukava harrastus, jossa seniorit auttavat ja opastavat toisia senioreita tietoteknisten laitteiden ja digipalveluiden käytössä. Opastaminen ei edellytä syvällistä tekniikan osaamista. Tietokoneen, tabletin tai kännykän käytön perustaidot sekä avoin ja innostunut mieli riittävät.

  • Seniori, sinustako Enterin digiopastaja? -infotilaisuus, to 1.9. klo 13–14. Toteutus etänä, Zoom-ohjelman avulla. Tässä infotilaisuudessa esitellään lyhyesti Enterin opastajana toimimista Enterin koordinaattoreiden sekä vapaaehtoisten toimesta. Lämpimästi tervetuloa juttusille kanssamme! Ilmoittautumiset infotilaisuuteen: info@entersenior.fi / puh. 050 374 8645
  • Perehdytyskoulutus uusille vertaisopastajille, tiistaisin 20.9., 27.9. ja 11.10. klo 13–15:30. Toteutus etänä, Zoom-ohjelman avulla. Koulutus on kokonaisuus, johon kuuluu kolme erillistä kertaa. Ilmoittautumiset ja lisätietoa toiminnasta: Enterin vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Päivi Savolainen: paivi.savolainen@entersenior.fi / puh. 050 449 4533.

– Tervetuloa mukaan aktiiviseen ja mukavaan opastajaporukkaamme! Porvoossa on todella mukavia vapaaehtoisia, jotka auttavat myös käytännössä alkuun. Kannustan ilmoittautumaan infotilaisuuteen, ainakin kuulolle ja sitten voi arvioida onko tämä juuri sinun juttusi, kertoo Päivi Savolainen ENTER ry:sta.