Siirry sisältöön

Karin Erlandssonin ja Peter Bergtingin kirja Nattexpressen sai Runeberg Junior -palkinnon

Tämän vuoden Runeberg Junior -lastenkirjallisuuspalkinnon saaja on Karin Erlandssonin ja Peter Bergtingin kirja Nattexpressen.

Tämän vuoden Runeberg Junior -lastenkirjallisuuspalkinnon saaja on Karin Erlandssonin ja Peter Bergtingin kirja Nattexpressen.

Esivaaliraati perusteli valintansa näin:

Nattexpressen on rikastuttava lukukokemus. Se on kiehtova, jännittävä ja monitasoinen kirja, joka vie lukijansa aivan uusiin ulottuvuuksiin. Kirja antaa lukijalleen tilaa luoda sisäisiä kuvia. Kertomuksen päähenkilö Danja etsii isoätiään, joka on kadonnut juuri ennen joulua. Lukija saa nousta Danjan mukana Yöjunaan ja lähteä jännittävälle matkalle. Karin Erlandssonin teoksessa käsitellään menetyksiä, yksinäisyyttä ja kaipausta, joten se on myös hyvänä pohjana keskusteluille lapsen kanssa. Sarjakuvamainen kuvitus joka on Peter Bergtingin käsialaa toimii kirjassa hyvin. Nattexpresseniä voi käyttää myös uudenlaisena joulukalenterina, kun siinä on 24 koukuttavaa lukua. Nattexpressen ei ole sidottu aikaan tai paikkaan, mutta lukijan on varattava aikaa, koska kirjasta ei halua päästää kesken irti. 

Lapsiraadit kommentoivat Nattexpresseniä mm. näin:

”Oli jännittävää kun ei yhtään tiennyt miten lopulta käy”
”Jännittävintä oli kun Yöjuna tuli ensimmäistä kertaa ja ulkotuli oli sytytetty”
”Paras asema oli se, jossa oli paljon herkkuja! Siellä voisin asua!”

Kirja Agnes ja unien avain, jonka on kirjoittanut Tuutikki Tolonen ja kuvittanut Kati Vuorento palkitaan kunniamaininnalla.

Esivaaliraati perusteli valintaa näin:

Agnes ja unien avain tarjoaa lukijalleen ainutlaatuisen elämysmatkan jännittävään arvoitukseen ja unien maailmaan. Hautakiven teksti käynnistää mystisen tarinan, joka ei kuitenkaan ole liian pelottava. Päähenkilö Agnes löytää arvoituksen johtolankoja uudessa kotikaupungissaan ja saa samalla uuden ystävän joka auttaa häntä ratkaisun löytämisessä. Tässä raikkaasti kirjoitetussa kirjassa tarinan monet käänteet nivoutuvat hyvin yhteen. Kokonaisuuden täydentää Kati Vuorennon tyylikäs kuvitus.

Lapsiraatilaisten kommentteja Agnes ja unien avain -kirjasta:

”Ope, tää on kyllä romanttinen.”
”Ehditäänkö lukea edes vähän pidemmälle tänään?”
”Mikä se avain on?”

Voittajan valitsi kahdeksan lapsiraatiryhmää, yhteensä 210 lasta, porvoolaisista kouluista ja esikouluista.

Palkinnonjakotilaisuus striimataan 4. helmikuuta klo 10.00. Tilaisuutta voi seurata Östnylandin sivulla olevan linkin kautta

Palkinnolla halutaan edistää lasten lukuintoa. Kilpailuun osallistui sekä suomen- että ruotsinkielisiä kirjoja.

Porvoon kaupunki ja Sanomalehti Östnyland/KSF Media perustivat Runeberg Junior –lastenkirjallisuuspalkinnon Suomi 100 –juhlavuoden kunniaksi. Tänä vuonna palkinto jaetaan viidettä kertaa. Esivaaliraatiin kuuluivat päätoimittaja Marko Enberg, rehtori Leena Stolzmann ja opas Jenny Törnroos.  Palkintosumma on 10 000 euroa.

Tervetuloa seuraamaan palkinnonjakotilaisuutta!

Lisätietoja: palkintokoordinaattori Catharina Latvala
puh 040 621 4937
catharina.latvala@porvoo.fi