Siirry sisältöön

Kaupunginhallitus käsittelee henkilöstön palkitsemista

Porvoon kaupunginhallitus käsittelee kaupungin henkilöstön palkitsemista kokouksessaan 23.6.2025.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että vuoden 2024 tuloksesta palkitaan työyhteisöjä ja korostetaan yhteisöllisyyden ja yhteistyön merkitystä hyvän tuloksen saavuttamisessa. Työyhteisöt saisivat työhyvinvoinnin edistämiseen ja yhteisöllisyyden parantamiseen määrärahan, joka olisi suuruudeltaan enintään 50 euroa työntekijää kohden. Määrärahan voisi käyttää esimerkiksi yhteiseen tapahtumaan, kesä- tai joulujuhlaan, elokuvailtaan tai liikuntavälineisiin hankintaohjeita noudattaen.

– Kiitos kuuluu kaikille tiimeille, työyhteisöille ja niiden jäsenille. Tiimit saavat yhdessä päättää miten edistävät tiiminsä elinvoimaa ja työhyvinvointia, kannustaa henkilöstöjohtaja Kalliosaari.

Tulosennuste vuodelle 2025 näyttää hyvältä, vaikka kaupungin talousnäkymät heikkenevät vuodesta 2026 alkaen.

– Aloite henkilöstön palkitsemisesta myös talousnäkymien heikentyessä tuli pääluottamusedustajilta. Työnantajana oli helppo yhtyä heidän perusteluihinsa, joiden mukaan palkitseminen nyt auttaa ylläpitämään ja parantamaan työmotivaatiota ja sitoutumista sekä lisäämään tuottavuutta ja vaikuttavuutta, mikä on erityisen tärkeää tulevina haastavina aikoina, kertoo henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari.

Kaupungilla on noin 2400 työntekijää. Mikäli kaikki työyhteisöt käyttäisivät 50 euroa henkilöä kohden, olisi kustannus kaupungille noin 120 000 euroa. Palkitseminen katettaisiin kunkin toimialan vuoden 2025 käyttötalousmäärärahoista.

Kaupunki on vuosina 2021–2023 palkinnut henkilöstöään, kun edellisen tilikauden tulos ja kuluvan vuoden tulosennuste ovat sen mahdollistaneet. Vuonna 2021 henkilöstöä palkittiin ylimääräisellä vapaapäivällä tai vaihtoehtoisesti omavastuuttomalla virike-etuudella.  Vuonna 2022 ja 2023 henkilöstöä palkittiin ylimääräisellä virike-etuudella tai vaihtoehtoisesti motivaatiolisällä. Vuonna 2024 palkitsemisesta luovuttiin talouden tasapainottamisohjelman laatimisen yhteydessä.