Siirry sisältöön

Leikkipuistoja kohennetaan ja puistojen käyttömahdollisuuksia laajennetaan

Porvoossa on viime vuosina selvitetty leikkipuistojen ja muiden puistojen perusparannukseen ja sijaintiin liittyviä kehitystarpeita. Selvitysten pohjalta useita lähekkäin olevia pikkupuistoja yhdistetään niin, että yhtä puistoa kehitetään peruskorjauksen yhteydessä leikkipuistona ja muita alueen puistoja oleskelupuistoina.

Parhaillaan esimerkiksi Tulliportinkadun puisto muutetaan oleskelupuistoksi ja puistoon rakennetaan kesän aikana puistoshakki sekä asennetaan kiinteä pöytäryhmä. Puiston vanhat leikkivälineet on poistettu, koska ne eivät täyttäneet nykyisiä turvallisuusvaatimuksia. Myös puiston kivituhkapinnat kunnostetaan ja pensasistutusalueita uusitaan. Wittenberginkadulla sijaitsevaa Vaasan aukion puiston leikkipuistoaluetta laajennetaan ja kaikki leikkivälineet uusitaan. Vaasan aukiolla uusitaan myös huonokuntoisia puita ja pensasistutuksia.

– Vanhemmilla asutusalueilla on tyypillisesti useita pieniä leikkipuistoja, joissa on leikkivälineinä keinu, hiekkalaatikko ja pieni liukumäki. Monissa näistä leikkipuistoista leikkivälineet eivät kunnon tai rakenteiden puolesta täytä nykyisiä leikkipuistojen välineille asetettuja turvallisuusvaatimuksia, kertoo vastaava puutarhuri Inkeri Tarkiainen.

Porvoossa on 51 leikkipuistoa, joista viimeisen viiden vuoden aikana kuusi on peruskunnostettu ja kuusi uutta leikkipuistoa rakennettu. Lisäksi leikkipuistoihin on tehty pienempiä kunnostuksia ja uusittu yksittäisiä välineitä. Leikkipuistot muodostavat lähiliikuntapaikkojen sekä muiden puistojen ja virkistysalueiden kanssa kokonaisuuden, joka tarjoaa kaikenikäisille porvoolaisille viihtyisiä vapaa-ajanviettopaikkoja.

– Puistot ovat tärkeä osa lähiympäristöä ja sen viihtyisyyttä. Muutokset niissä voivat siksi ymmärrettävästi tuntua ikäviltä. Tavoitteena on kuitenkin kehittää puistoja siten, että alueilta löytyy viihtyisiä ja turvallisia puistoja kaikenikäisille asukkaille, kertoo Inkeri Tarkiainen.