Siirry sisältöön

Lordi Byron -ilta pääkirjastossa 

Tomi Pulkkinen trio vierailee Porvoon pääkirjastossa keskiviikkona 10. marraskuuta klo 17.30.

Tomi Pulkkinen trio vierailee Porvoon pääkirjastossa keskiviikkona 10. marraskuuta klo 17.30.

Illan aikana kuullaan otteita lordi Byronin runoista kirjasta Valitut säkeet, jonka Pulkkinen on toimittanut ja suomentanut. Tapahtuma on myös osa levynjulkaisukiertuetta: kirjan runoista on julkaistu albumi Säkeitä musiikille (Paranorm Records Oy), joka sisältää Pulkkisen sävellyksiä ja suomennoksia Lordi Byronin teksteihin. Albumia voi kuunnella Spotifyn kautta.

Tomi Pulkkinen on helsinkiläinen lauluntekijä, kirjoittaja ja esiintyjä. Omien runojensa lisäksi hän on säveltänyt mm. Volter Kilven tekstejä romanttisen folk-soulin muotoon. Pulkkisen toimittaman kirjan jälkisanoissa analysoidaan Byronin tuotantoa, myyttiä ja merkitystä etenkin aikamme lauluntekijöihin peilaten. Trion säestyksestä vastaavat pitkän linjan viulutaiteilija Arto Nybom ja monipuolinen perkussionisti Joel Jaakkola.

Ilta on suomenkielinen, maksuton ja kaikille avoin. Siihen voi osallistua sekä paikan päällä pääkirjastossa että verkon välityksellä Facebook Liven kautta. Tallenne esityksestä on nähtävillä kahden viikon ajan.

Lisätietoja: Elina Karioja, kirjastonhoitaja, elina.karioja@porvoo.fi, puh. 040 610 2218