Siirry sisältöön

Nuoria kuullaan nuorisotilojen viihtyvyydestä – teemaviikon keskiössä työ nuorten hyväksi

Valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa vietetään 11.–17. lokakuuta. Viikon aikana nostetaan valtakunnallisesti esille nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi. Porvoossa viikon aikana järjestetään ohjelmaa kaikenikäisille, erityisesti lapsille ja nuorille. 

Kaupungin kolmella nuorisotilalla, Zentrassa, Gammelbackassa ja Kevätkummussa, vietetään avoimien ovien päiviä maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina aukioloaikojen mukaisesti.  

– Paikalle ovat tervetulleita myös lasten ja nuorten huoltajat ja kaikki toiminnastamme kiinnostuneet. Nuorisotyön viikko on oiva ajankohta tutustua toimintaamme, kertoo nuorisotila Zentran vastaava ohjaaja Anna-Emilie Jääskeläinen.  

– Teemaviikon aikana haluamme kuulla nuorten mielipiteitä nuorisotilastamme ja keskustelemme heidän kanssaan tilan viihtyvyydestä ja miten sitä voisi entisestään parantaa, Jääskeläinen jatkaa. 

Teemaviikon ohjelma Porvoossa: 

Ma 11.10. klo 17-20 Poikien ilta, 5. lk -> Gammelbackan nuorisotilalla 

Ke 13.10. klo 17–20 Kevätkummun nuorisotilalla tietovisailta nuorille 

Pe 15.10. Pop up – tapahtuma Näsin S- Marketin edustalla klo 13–15 (säävarauksella).

Pe 15.10. klo 14–16.30 Kevätkummun nuorisotilalla ohjattu pelipäivä nuorille  

Nuorisotyön viikon valtakunnallinen ohjelma tukee hyvinvoinnin rakentamista omassa työ- tai vapaaehtoisryhmässä. Tarjolla on ajankohtaisluentoja, joihin on mahdollisuus osallistua etänä viikon jokaisena arkipäivänä. Nuorisotyön viikon valtakunnallisesta koordinoinnista vastaa Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry.

Nuorisotilojen yhteystiedot www.porvoo.fi/nuoret