Siirry sisältöön

Omaolo-palvelu otetaan vaiheittain käyttöön Porvoossa, Sipoossa ja Askolassa

Omaolo-palvelu otettiin jälleen käyttöön Porvoossa torstaina 23. syyskuuta. Syksyn aikana palvelu laajenee myös Askolaan ja Sipooseen.

Omaolo-palvelu otettiin jälleen käyttöön Porvoossa torstaina 23. syyskuuta. Syksyn aikana palvelu laajenee myös Askolaan ja Sipooseen.

Omaolo-palvelussa voi asioida verkossa hyvinvointi- ja terveysasioihin liittyen. Omaolo-palvelun käyttötarkoitus on terveyden, hyvinvoinnin ja sairauden oireiden arviointi. Oirearvio kertoo luotettavasti, vaativatko oireet ammattilaisen hoitoa vai riittääkö itsehoito.

Ensimmäisenä otetaan käyttöön virtsatietulehduksen oirearviokysely. Erilaisia oirearviokyselyitä lisätään palveluun vaiheittain syksyn ja tulevan talven aikana. Lisäksi Omaolo-palveluun on tarkoitus lisätä neuvolan ja kouluterveydenhuollon määräaikaistarkastusten esitietolomakkeet.

Omaolo-palvelun käyttö on helppoa, ja se toimii suomen ja ruotsin kielellä. Omaolo tuottaa lääketieteelliseen tietoon perustuvan arvion, millaista hoitoa tarvitaan ja kuinka kiireellisesti. Palvelu voi antaa esimerkiksi itsehoito-ohjeita, kehotuksen hakeutua terveyskeskukseen tai lääkäri voi palvelun kautta lähettää sähköisen lääkemääräyksen suoraan apteekkiin.

Omaolo on Suomessa vakituisesti asuville ja julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin oikeutetuille henkilöille suunnattu sähköinen asiointipalvelu. Hoitosuositukset perustuvat Kustannus Oy Duodecimin ylläpitämään lääketieteelliseen tietämyskantaan, joka pohjautuu tutkittuun tietoon ja viimeisimpiin Käypä hoito -suosituksiin.

Omaolon käyttöönotto Porvoossa, Sipoossa ja Askolassa liittyy digitaalisten palveluiden kehittämiseen itäisellä Uudellamaalla osana valtion rahoittamaa sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistushanketta.