Siirry sisältöön

Porvoolle on valmistunut uusi pohjavesialueiden suojelusuunnitelma

Porvoon kaupungin pohjavesialueiden suojelusuunnitelma on hyväksytty lupa- ja valvontalautakunnassa. Suojelusuunnitelma sisältää päivitetyt tiedot luokiteltujen pohjavesialueiden nykytilasta, hydrogeologisista olosuhteista, pohjaveden laatua ja määrää uhkaavista riskitekijöistä sekä toimenpidesuosituksista riskien vähentämiseksi.

Porvoon alueella on yhteensä 13 luokiteltua pohjavesialuetta. Porvoon Vedellä on jatkuvassa käytössä Sannaisten, Saksanniemen ja Noriken vesilaitokset, ja varavesilaitoksina toimivat Linnamäki, Ilola, Sondby ja Mickelsböle. Pohjavesialueiden tila on pääosin hyvä.

Suojelusuunnitelman tavoitteena on ennaltaehkäistä pohjavesialueiden pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvata alueen pohjaveden määrällinen tila rajoittamatta tarpeettomasti alueen maankäyttöä. Suojelusuunnitelman on tarkoitus ohjata esimerkiksi maankäytön suunnittelua ja viranomaistyötä.

Aikaisempi Porvoon luokitellut pohjavesialueet kattava suojelusuunnitelma on laadittu vuonna 2010. Päivitetty suunnitelma on aikaisempaa huomattavasti laajempi. Vuonna 2010 valmistuneeseen suojelusuunnitelmaan verrattuna pohjaveden laatua uhkaavat riskitekijät on tunnistettu kattavammin ja niitä on käsitelty laajemmin. Uusina riskitekijöinä on tunnistettu hulevedet, energiakaivot ja maalämpöjärjestelmät, aurinkopaneelikentät ja kyberturvallisuus.

Suojelusuunnitelman tavoitteiden toteutumista seuraa ohjausryhmä, jossa on edustajia Porvoon Vedeltä, Porvoon kaupungilta ja eri viranomaistahoilta.