Siirry sisältöön

Porvoon joulun markkinointia paikallisyrittäjien tueksi

Porvoon jouluun kuuluu perinteisesti ihania tapahtumia ja tunnelmaa. Suuria joulutapahtumia ei tänä vuonna järjestetä, mutta joulun taianomaiseen tunnelmaan päästään joka tapauksessa. Porvoon kaupungin kumppanuus Joulupukkisäätiön kanssa jatkuu ja Hyvän tahdon kaupunki -tunnus näkyy vahvasti markkinoinnissa.

Porvoon jouluun kuuluu perinteisesti ihania tapahtumia ja tunnelmaa. Suuria joulutapahtumia ei tänä vuonna järjestetä, mutta joulun taianomaiseen tunnelmaan päästään joka tapauksessa. Porvoon kaupungin kumppanuus Joulupukkisäätiön kanssa jatkuu ja Hyvän tahdon kaupunki -tunnus näkyy vahvasti markkinoinnissa.

Tänäkin vuonna Porvoon kaupungin matkailu- ja markkinointiyksikkö tukee erilaisilla markkinointitoimenpiteillä paikallisia yrittäjiä. Porvoolaiset liikkeet ovat saaneet joulusesongin tueksi uniikit Porvoon joululle suunnitellut materiaalit; joulukassit, pakettikortit, joulupaperi sekä sinettitarrat.

–Uusissa joulumateriaaleissa seikkailee taas Porvoon ikioma tonttu, Fredrik Flodbåt. Tällä tavalla joululahjansa Porvoosta ostaneet saavat upeat, Porvoon näköiset paketit joulukuusen alle ja Porvoon tarina elää jouluaattona ympäri Suomen, kertoo kaupungin tapahtumasuunnittelija Katarina Broas.

Paikallisia verkkokauppoja näkyväksi Porvoon verkkosivuilla

Nyt shoppaillaan paikallisesti myös verkossa, sillä paikallisia verkkokauppoja markkinoidaan porvoo.fi/joulu-sivustolla sekä lehdissä. Lehti- ja digimarkkinoinnin kohdekaupunkeina ovat Kotka, Kouvola, Lahti ja pääkaupunkiseudulla Helsinki, Vantaa ja Espoo. Alueille tehdään myös jouluinen suurjakelu kotitalouksiin. Helsingin keskustassa puetaan ulkomainospintoja sekä HSL:n bussilinja 69 Porvoon joulu -teemalla. Lisäksi Porvoon joulua markkinoidaan mm. suorapostituksilla matkanjärjestäjille ja kuluttajille. Sosiaalinen media ja digimarkkinointi ovat yhä vahvempi osa markkinointikokonaisuutta, jossa tunnelmallinen Porvoon joulu nostetaan esiin kauniiden kuvien ja konkreettisten lahja- ja matkavinkkien avulla.

Lisätiedot:
tapahtumasuunnittelija Katarina Broas, matkailu- ja markkinointiyksikkö
katarina.broas@porvoo.fi
puh. 040 489 1899