Siirry sisältöön

Porvoon kaupungin nuorisotyöntekijät päivystävät lauantaina 7.8.2021

Porvoon kaupungin nuorisotyöntekijät päivystävät nuorten suosimissa paikoissa lauantai-iltana kello 18–02 välillä.

Porvoon kaupungin nuorisotyöntekijät päivystävät nuorten suosimissa paikoissa lauantai-iltana kello 18–02 välillä.

Nuorisotyöntekijät jalkautuvat nuorten pariin ja ovat kaikkien nuorten tavoitettavissa. He myös auttavat mahdollisissa eteen tulevissa hätätilanteissa. Kaupungin nuorisotyöntekijöitä voi myös pyytää avuksi, jos nuorella tai vanhemmalla herää huoli jonkun nuoren voinnista illan aikana.

– Toivon, että nuoret malttaisivat tavata toisiaan turvallisesti pienissä kaveriporukoissa. Korona jyllää vielä keskuudessamme, joten vielä on hyvä pitää huolta turvaväleistä, ja maskin käyttö ei ole ollenkaan noloa, vaan kannustan nuoria käyttämään maskeja. Toivomme, että kotona keskustellaan nuoren kanssa turvallisuusohjeista sekä päihteiden käytöstä ja ollaan tietoisia missä nuori liikkuu, nuorisopalveluiden päällikkö Nina Jorkama muistuttaa.

Illan aikana nuorisotyöntekijät saa kiinni puhelinnumerosta: 040 192 8728