Siirry sisältöön

Venepaikkojen haku on käynnissä

Porvoon kaupungin venepaikkojen haku on käynnistynyt. Ennen 20. maaliskuuta saapuneet hakemukset käsitellään keskitetysti viikolla 12. Viime kauden venepaikan voi uusia maksamalla laskun.

Porvoon kaupungilla on yhteensä noin 1 000 vuokrattavaa venepaikkaa Porvoonjoen varrella, Gammelbackassa, Hamarissa, Tolkkisissa, Kråkössä, Kulloossa, Sannaisissa, Jakarissa, Virvikissä ja Skepparsissa. Venepaikat on tarkoitettu ensisijaisesti porvoolaisille yksityishenkilöille ja yrityksille.

– Uusitut laiturit Aleksanterinkadun sillan eteläpuolella saadaan käyttöön tänä kesänä. Niissä on vähemmän paikkoja kuin aiemmin, mutta kokonaispaikkamäärä pysyy samana, kun Sakta Farteniin on asennettu täysin uusi laituri viime kesänä ruopatulle alueelle, työnjohtaja Janita Pihlaja-Wickholm kertoo.

Venepaikan uusiminen tai vaihtaminen

Venepaikan haltijalla on mahdollisuus uusia vanha paikkansa, jos hän täyttää edelleen vuokrausehdot ja maksaa kotiin lähetetyn laskun eräpäivään mennessä. Veneilijöillä on myös mahdollisuus tehdä e-laskusopimus pankkinsa kanssa. Laskut postitettiin viikolla 7 ja ne erääntyvät 1.3.2022. Venepaikan vaihtolistalla olevat saavat laskunsa maaliskuussa.

Uudet hakijat voivat hakea venepaikkoja jatkuvasti. Hakemukset käsitellään keskitetysti viikolla 12. Viikon 12 jälkeen tulleet hakemukset käsitellään viikon sisällä.

Toukokuun alusta alkaen myös ulkopaikkakuntalaisille vuokrataan venepaikkoja. Hakemuksen voi jättää heti.

Lisätietoja:

Porvoonjoen, Gammelbackan, Hamarin, Tolkkisten venepaikat. Paikoista vastaa Porvoon kaupungin kuntatekniikka. HUOM! Yhteystiedot ovat muuttuneet.

  • ota ensisijaisesti yhteyttä sähköisen asioinnin kautta https://www.eporvoo.fi/fi-FI/neuvonta-palaute/ tai
  • sähköpostisoitteella venepaikat@porvoo.fi.
  • jos et pysty ottamaan yhteyttä sähköisen asioinnin kautta tai lähettämään sähköpostia, soita palvelunumeroon puh. 019 520 2242 arkisin klo 9–11 välisenä aikana. Tekstiviestejä ei voi lähettää tähän numeroon. Vastaajaan ei myöskään voi jättää viestejä.

Jakarin, Kulloon, Sannaisten, Virvikin, Skepparsin ja Kråkön venepaikat. Paikoista vastaa Porvoon kaupungin liikuntapalvelut.

  • yhteyshenkilö Ann-Sofi Hedenstam, puh. 040 5843 763 tai
    ann-sofi.hedenstam@porvoo.fi.