Siirry sisältöön

Waterworks-musiikkitapahtuma Taidetehtaalla 12.9.

Waterworks on Porvoon nuorisopalveluiden järjestämä musiikkitapahtuma, jonka tähtinä loistavat nuorisopalveluiden bändikämpillä treenaavat yhtyeet ja artistit. Tapahtuma nähdään Taidetehtaan Tehdassalissa lauantaina 12.9. kello 17–22.

Porvoo joki ja aitat.

Waterworks on Porvoon nuorisopalveluiden järjestämä musiikkitapahtuma, jonka tähtinä loistavat nuorisopalveluiden bändikämpillä treenaavat yhtyeet ja artistit. Tapahtuma nähdään Taidetehtaan Tehdassalissa lauantaina 12.9. kello 17–22.

Vuodesta 2017 järjestetty tapahtuma on kasvanut, ja nuorten toiveesta sekä kulttuuripalveluiden yhteistyön avulla tapahtuma nähdään nyt ensimmäisen kerran Taidetehtaalla. Aikaisemmat tapahtumat on järjestetty bänditiloina toimivan vanhan vesilaitoksen pihalla.

Haluamme tarjota nuorille lahjakkaille muusikoille mahdollisuuden esiintyä kerran vuodessa vähän isommissa puitteissa. Lisäksi tapahtuman ikärajattomuus ja maksuttomuus antaa mainion tilaisuuden tulla tutustumaan paikallisiin tulevaisuuden tähtiin. Tämän vuoden kattaus on erittäin tasokas ja monipuolinen. Mukaan mahtuu muun muassa taidokasta blues-rockia, erittäin tiukkaa metallia, Beatles-kovereita duettona ja ihan puhtaita pop-veisujakin, kertoo tapahtuman koordinaattori nuorisotyöntekijä Lasse Yrjölä.
Waterworks järjestetään Taidetehtaalla turvallisuus huomioiden. Turvavälien varmistamiseksi yleisötilaan sallitaan yhtä aikaa rajattu määrä yleisöä. Kaikille löytyy istumapaikat eikä narikka ole käytössä jonojen välttämiseksi. Yleisötiloissa on useita käsidesiautomaatteja ja opasteiden avulla muistutetaan yleisöä THL:n antamista hygieniaohjeistuksista. Ovien kahvojen koskettelua pyritään myös vähentämään pitämällä tilojen ovet auki tapahtuman aikana.

Waterworks 2020 artistikattaus:

  • Funeral Parade
  • THNDRSNEK
  • Ölsprite
  • Postmodern Malone
  • Eero & Tomas.

Lisätietoja:

Lasse Yrjölä, nuorisotyöntekijä
puh. 040 486 6190
lasse.yrjola@porvoo.fi