Olen Torniossa asuva, karjalaista sukujuurta oleva kuvataiteilija ja keraamikko.
Hiljattain edesmennyt isäni syntyi Viipurin maalaiskunnassa vuonna 1930. Sodan syttyessä hänen perheensä joutui lähtemään evakkoon ja jättämään kotiseutunsa lopullisesti. He päätyivät asumaan Helsinkiin, jossa useamman asuinpaikan läpikäytyään asettuivat lopulta Intiankadulle Toukolaan, missä itsekin vietin pari ensimmäistä elinvuottani.

Niin kauan kuin muistan, on suvun kokoontumisissa palattu viimeistään kahvipöydässä takaisin ”kotiin” Karjalaan. Nimistössä vilisivät Portinhoikka, Tammisuo, Tali ja Ihantala, jotka eivät lapsen mielessä yhdistyneet mihinkään tuttuun paikkaan. Mutta hieman surumielisen ja kaipaavan tunnelman pystyi lapsikin aistimaan. Tilanne herätti minussa hämmennystä, jopa ärtymystä, koska läheiset aikuiset olivat jollain tapaa henkisesti etäällä.

Isäni ja mummoni eivät koskaan halunneet käydä katsomassa entisiä kotiseutujaan, vaikka Vakkilaisten sukuseura järjesti sinne matkoja säännöllisesti. Itse kävin tällaisella sukumatkalle noin 20 vuotta sitten. Kanssamatkustajieni värikkäiden ja eloisien kuvausten perusteella yritin mielessäni kuvitella, miltä isäni kotipaikka oli näyttänyt. Pusikoiden sekä jäljelle jääneiden kivijalkojen ihmettelyn jälkeen pääsin tutustuman myös Viipurin kaupunkiin, joka rapistuneisuudestaan huolimatta teki minuun suuren vaikutuksen.

Parin vuoden sisään pääsin mukaan vielä toisellekin Karjalan matkalle. Tällä kertaa kohteena oli Vienan Karjala, erityisesti Jyskyjärven ja Paanajärven kylät. Nämä kylät olivat säästyneet sodan tuhoilta, joten niissä näytti samalta kuin Suomessa sata vuotta taaksepäin. Suurimman vaikutuksen teki kyläläisten ystävällisyys sekä vieraanvaraisuus, juuri sellainen karjalainen välittömyys, joka oli tullut tutuksi isäni lapsuuskertomuksista. Tutun kuuloisesti soljuva karjalan murre herätti kotoisan olon, ja kommunikointi sujui ilman suurempia vaikeuksia.

Kuvasin paljon tällä jälkimmäisellä reissullani, ja katsellessani valmiita otoksia, alkoi päässäni itää ajatus mahdollisesta valokuvanäyttelystä. Muutto Järvenpäästä Tornioon sekä opiskelu keramiikka-artesaaniksi siirsivät kuitenkin näyttelyn toteutumista reilulla kymmenellä vuodella. Vasta vuonna 2015 osa valokuvista sekä matkan inspiroimana syntyneet ensimmäiset keramiikkateokset pääsivät esille Ouluun, Metsolan kartanoon. Näyttely ”Pysäytetty aika” sai erittäin positiivisen vastaanoton ja keräsi myös lehdistön huomion.

Pikkuhiljaa näyttelykokonaisuus laajeni, siihen valmistui uusia kuvia sekä keramiikkateoksia. Ajattelin, että olisipa hienoa saada työt esille karjalaista kulttuuria vaalivaan ympäristöön. Ehdotin näyttelyä Juminkekoon Kuhmossa ja sain näyttelyajan keväälle 2018. Näyttelyn nimeksi tuli ”Kaksi hyppyä Karjalaan” mikä kuvasti alkuperäisten valokuvien ja niiden innoittamana myöhemmin syntyneiden keramiikkateosten eri ilmaisumuodoin toteutettuja aikahyppyjä menneisyyteen. Myös tämä näyttely sai lämpimän vastaanoton.

Vuonna 2021 teokseni olivat esillä Lappeenrannassa Galleria Pihatossa näyttelynimellä ”Aikamatkaaja -juuria etsimässä”. Valokuvien ja keramiikan lisäksi näyttelyssä oli nähtävillä videoteos, jossa pohdin, mitä vaikutuksia sukuni evakkoudella on ollut omaan elämääni.

Porvoon palvelutaloihin sijoittuva näyttely koostuu maalauksellisista canvas-tauluiksi tulostetuista valokuvista, itse kankaalle tulostetuista printeistä sekä käsin rakennetuista keramiikkaveistoksista ja reliefeistä. Kuvista välittyy nostalginen ajan pysähtyneisyys. Vaikka kuvat on otettu 2000-luvulla, ne voisivat yhtä hyvin olla otettu 100 vuotta aikaisemmin. Vierailu Vienan Karjalan Jyskyjärven ja Paanajärven kylissä avasi minulle näkymän, miltä isäni lapsuuden Viipurin maalaiskunnassa olisi saattanut näyttää.

Minun juureni jäivät rajan taakse ja tuhoutuivat sodan jalkoihin. Epämääräinen juurettomuuden tunne periytyi minulle isäni geeneissä ja ilmenee tunteena, etten ole oikein mistään kotoisin. Olen käsitellyt tuntemuksiani taiteen keinoin, ja se on auttanut minua selvittämään olemassaoloni problematiikkaa ja erityisesti kysymystä, kuka minä olen.

”Pysäytetty aika” on esillä samanaikaisesti Toukovuoren palvelukodissa, Palomäen palvelutalossa sekä palvelutalo Omenamäessä Porvoossa 5.7.–1.10. 2023. Teokset on jaettu kolmeen osaan, siten että jokaiseen palvelutaloon syntyy oma pieni näyttelykokonaisuus.

• Omenamäen palvelukeskus, Tulliportinkatu 4, 06100 Porvoo
• Palomäen palvelutalo, Adlercreutzinkatu 27, 06100 Porvoo
• Toukovuoren palvelukoti, Tarkmansintie 8, 06150 Porvoo