Siirry sisältöön

Choices – päihdevalistusta kuudesluokkalaisille ja heidän huoltajilleen

Porvoon nuorisopalvelut järjestää Choices – sun oma valinta! -päihdevalistustapahtuman kaikille Porvoon kuudesluokkalaisille 4–14. huhtikuuta. Tilaisuus toteutetaan nuorisotila Zentrassa, Mannerheiminkatu 20.


Choices-tunneilla käsitellään nuoren omia, päihteitä koskevia valintoja. Oppilaat johdatellaan aiheeseen lyhyen videon avulla, joka koskee pienen kaveriporukan järjestämiä bileitä.
– Tarinan edetessä keskustelemme tapahtumista, jolloin jokaisella on mahdollisuus esittää omia mielipiteitään turvallisesti aikuisen ohjatessa keskustelua, nuorisotyöntekijät Petra Backman ja Anna Jääskeläinen kertovat.
– Videon tarkoitus on herättää nuoria miettimään omaa tilannettaan ja muun muassa sitä, että onko kaikilla lähipiirissään edes sitä yhtä turvallista aikuista, jos asiat eivät menisikään suunnitellusti? Tai kuka on vastuussa humalaisen ystävän turvallisuudesta vai voiko vastuun siirtää jollekin toiselle, Backman ja Jääskeläinen sanovat.
Vanhempainilta 26. huhtikuuta Zentrassa
Tunnin päätteeksi nuoria pyydetään kirjoittamaan nimettömiä viestejä tai kysymyksiä huoltajilleen koskien päihteitä ja tunnin aihetta. Nämä luetaan sitten vanhemmille vanhempainkokouksessa, joka järjestetään tiistaina 26. huhtikuuta klo 17.45–20 nuorisotila Zentrassa, Mannerheiminkatu 20.
Vanhempainiltaan ovat tervetulleita kaikki 6.-luokkalaisten nuorten huoltajat. Illan aikana on mahdollista keskustella ja saada vinkkejä päihdekasvatukseen. Mukana on myös kokemusasiantuntija, joka itse on nuoressa iässä kohdannut huumausaineet ja niiden haittavaikutuksen. Tilaisuus on maksuton.
Tilaisuus striimataan ja se on nähtävissä nuorisopalveluiden Youtube-kanavalla Porvoon Nuorisopalvelut.
Kuudesluokkalaisillekin jo hyvä puhua päihteistä
– Jotkut vanhemmat ihmettelevät, että eikö kuudesluokkalainen ole vielä liian nuori keskustelemaan päihteistä, mutta mielestämme aiheesta on kuitenkin hyvä keskustella nuoren kanssa ajoissa, jotta hän osaisi tarvittaessa toimia oikein, Petra Backman korostaa.
Alkoholikokeilut lisääntyvät keväisin ja nuorisotyöntekijät ja poliisi kohtaavat huonokuntoisia nuoria, jotka tarvitsevat sairaalahoitoa. Myös muita päihteitä, kuten kannabista ja jopa vahvempia huumausaineita liikkuu nuorten keskuudessa.
– Nuoria on hyvä varoittaa vaaroista ja riskeistä, joita alkoholin juominen voi aiheuttaa. Nuoren keho ei kestä alkoholia ja voi olla nuorelle jopa hengenvaarallista. On myös syytä muistaa, että juopuneena riski joutua rikoksen uhriksi on suurempi. Juopunut nuori ei välttämättä kykene puolustautumaan väkivallalta tai seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Myös ryöstön tai varkauden uhriksi joutuminen on suurempi riski juopuneena, Porvoon poliisilaitoksen sosiaaliohjaaja Marie Grönroos muistuttaa.
– Jos nuoren vanhemmille soitetaan tuntemattomasta numerosta, on hyvä vastata puhelimeen. Soittaja voi olla poliisi, joka yrittää ilmoittaa, että nuori on joutunut tavalla tai toisella ongelmiin, Grönroos toteaa.
Choices – sun oma valinta on kehitetty Porvoon omaksi malliksi Klaari Helsingin Valintojen polku -työmenetelmää lainaten ja sitä muokaten. Tapahtumaa edeltää työntekijöille järjestettävä perehdytys.
Tapahtumajärjestelyitä koordinoivat Porvoon kaupungin nuorisopalvelut. Tapahtumaa ovat mukana toteuttamassa kaupungin koulutuspalvelut, Porvoon suomalainen seurakunta.