Siirry sisältöön

Hiekoitushiekan poisto keskustassa etenee, työtä tehdään myös öisin

Keskustassa katualueiden hiekanpoisto on alkanut. Työ etenee alue kerrallaan alkaen alueelta 1 edeten alueelle 6 oheisen kartan mukaisesti.

Tiistaina 19. huhtikuuta on harjattu alue 1. Kaupunki pyrkii harjaamaan katuja kahdesti viikossa myös yöaikaan, mutta pakkanen saattaa aiheuttaa muutoksia aikatauluun.
– Työskentelemällä yöaikaan pyrimme lieventämään hiekanpoiston haittavaikutuksia, toteaa kunnossapitomestari Hannu Pirttinokka.

Yöaikaan keskustan hiekanpoisto alkaa kello 01.
Siirtokehotusmerkit ilmestyvät vuorossa olevalle alueelle viimeistään kaksi vuorokautta ennen ajankohtaa.
– Kannattaa seurata merkkejä, koska päivämäärä voi muuttua, katutarkastaja Torbjörn Karlsson huomauttaa.
Siirretyistä ajoneuvoista voi kysellä numerosta 040 489 1975 (24 h).
Hiekanpoisto ja katujen pesu jatkuu päiväsaikaan eri puolilla kaupunkia Porvoon kaupungin koko harjauskalustolla.