Siirry sisältöön

Kalevi Louhivuori Porvoo Big Bandin solistina sunnuntain konsertissa

Porvoo Big Band solistinaan trumpettivirtuoosi ja laulaja Kalevi Louhivuori esittävät Louis Armstrongin hittikappaleita sunnuntaina 28. marraskuuta Kulttuuritalo Grandissa.

Porvoo Big Band solistinaan trumpettivirtuoosi ja laulaja Kalevi Louhivuori esittävät Louis Armstrongin hittikappaleita sunnuntaina 28. marraskuuta Kulttuuritalo Grandissa.

Louis Armstrongin kuolemasta tulee kuluneeksi tänä vuonna 50 vuotta ja syntymästä 120 vuotta.

Tule mukaan suuren viihdyttäjän ja jazz trumpetin uudistajan tutuksi tekemien sävelmien pariin.

Konsertissa Kalevi Louhivuori pääsee esittämään taitojaan myös laulajana.

Kalevi Louhivuori (s. 1984) on kansainvälisesti arvostetumpia, palkituimpia ja tunnetuimpia suomalaisia jazzmuusikoita. Kypsästä ja erottuvasta soundistaan tunnettu muusikko on vuosien varrella vaikuttanut monipuolisesti eri genreissä.

Louhivuori tunnetaan mm. yhtyeenjohtajana The Northern Governors ja Kalevi Louhivuori Quintet -yhtyeistään, soittajana Ricky-Tick Big Bandista sekä sävellyksistään ja sovituksistaan Yonan, Emma Salokosken ja Janna Hurmerinnan albumeille. Louhivuori vaikuttaa myös KAiKU-musiikkikäsineen kehityksen taustalla.

What a Wonderful World!

Kalevi Louhivuori & Porvoo Big Band

su 28.11.2021 klo 15, Grand

20 €/15 € Grand Luckan