Siirry sisältöön

Katurakennustyöt aiheuttavat muuttuneita liikennejärjestelyitä Vanhassa kaupungissa 

Porvoon kaupunki aloittaa Välikadun ja Kirkontörmän parannustyöt viikolla 20.

Porvoon kaupunki aloittaa Välikadun ja Kirkontörmän parannustyöt viikolla 20.

Töiden arvioitu kesto on noin kaksi kuukautta ja työt tehdään kahdessa vaiheessa. Ensin Välikatu suljetaan liikenteeltä Kirkontörmän ja Flensborgintörmän väliltä, toisessa vaiheessa Välikatu aukaistaan liikenteelle ja Kirkontörmä suljetaan. 

Pintavedet ovat ajan myötä heikentäneet Välikadulla olevaa kivimuuria, jonka johdosta pintavedet johtuvat tonteille. Alueen pintavesien hallintaa tehostetaan lisäämällä hulevesikaivoja ja parantamalla kadun vesien ohjausta. Samalla Porvoon kaupunki korjaa Välikadulla olevan huonokuntoisen kivimuurin kertoo katurakennusinsinööri Markus Karvonen. 

Porvoon kaupunki rakentaa ja korjaa katuja myös muualla 

Raatimiehenkadulla Porvoon kaupunki antaa tilaa Porvoon Energian kaukolämpötöille toukokuun puolesta välistä noin kuukauden verran. Loput kadun rakennustöistä on arvioitu valmistuvan heinäkuun loppuun mennessä. Haikkoonlammen työmaa hiljenee kesäksi, koska koneet siirtyvät korjaamaan Peippolantietä koulujen kesälomien aikana.