Siirry sisältöön

Kaupungin hallintopalvelukeskuksen johdossa sijaisjärjestelyitä 1.3 alkaen

Hallintopalvelukeskuksen johtaja Anniina Kitula siirtyy määräajaksi 1.3.2022 alkaen uuden HPK Palvelut Oy:n toimitusjohtajaksi valmistelemaan yhtiön toiminnan aloitusta, palvelusopimuksia ja yhtiön alkuvaiheen rakennetta ja hallintoa. Hän on käytännössä poissa nykyisestä virastaan arviolta 31.8.2022 asti.

Hallintopalvelukeskuksen kehittämispäällikkö Anders Backström toimii hallintopalvelukeskuksen johtajan sijaisena. Kehittämispäällikkö Anders Backström hoitaa sijaisjärjestelyn aikana myös soveltuvin osin omia työtehtäviään.

HPK Palvelut Oy:n on tarkoitus tuottaa 1.1.2023 alkaen Porvoon kaupungille sekä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut sekä ICT- ja käännöspalvelut. Porvoon kaupungin hallintopalvelukeskuksen henkilöstö siirtyy yhtiöön liikkeenluovutuksella myöhemmin vuoden 2022 aikana.