Kaupungin roolin vahvistaminen sekä kulttuurin ja paikallisen toiminnan lisääminen ratkaisuksi Taidetehtaalla
Taidetehtaalle valmistuneen uudistetun vision mukaisesti Taidetehdas olisi Porvoon keskeinen kulttuuri- ja tapahtumakeskus, joka toimisi sekä matkailun vetonaulana, konferenssitilana että porvoolaisille monipuolisia kulttuurikokemuksia mahdollistavana talona.

Vision mukaisesti julkinen ja muu matalan kynnyksen toiminta lisääntyisi ja se täydentäisi Taidetehtaan kaupallista tarjontaa ja nostaa tilojen käyttöastetta. Taidetehtaan visiotyötä on tehty yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa, ja loppuraportin suositusten mukaisesti muotoiltua Taidetehtaan visiota esitetään elinvoimalautakunnalle hyväksyttäväksi kokouksessa 13. toukokuuta.
Lisäksi lautakunnalle esitetään, että se hyväksyy Taidehallin tarveselvityksen ja valtuuttaa vapaa-aikapalvelut ja kulttuuripalvelut kartoittamaan teknisillä ratkaisuilla toteutettavien kelluvien näyttelyiden toteutusvaihtoehtoja ja kustannustasoa Taidetehtaalla.
Vuokrasuhde ja vastuunjako järjesteltävä uudelleen
Mikäli elinvoimalautakunta hyväksyy vision, tarkoittaa se, että Taidetehtaan vuokrasuhteet ja vastuunjako tulee järjestellä uudelleen, jotta kaupungin nykyistä laajempi palveluvalikoima sekä kolmannen sektorin toiminta mahdollistuvat jatkossa nykyistä ketterämmin.
Uudistettu vuokramalli sekä uudistettu vastuunjakomalli talousarviovaikutuksineen tuodaan päätöksentekoon vuoden 2025 aikana. Samalla päätetään näiden muutosten voimaantulon ajankohdasta.
Vision toteuttaminen edellyttää myös kaupungin tytäryhtiö Porvoo Event Factory Oy:n toiminnan keskittämistä kaupallisten tapahtumien myyntiin, järjestämiseen ja markkinointiin. Tytäryhtiön strategian ja tehtävien määrittelystä vastaavat konsernijaosto sekä yhtiön hallitus.
Taidetehtaan tilojen lyhytaikaisista vuokrahinnoista ja vuokrauksen periaatteista eri toimijoille (esim. Event Factory, yhdistykset) päätetään erikseen.
Uudistetussa vuokramallissa kaupungin maksama tuki lakkaisi
Nykyisessä markkinatilanteessa ja Taidetehtaan kustannustaso huomioiden Event Factory ei pysty kattamaan kulujaan kaupungin vuosittaisesta tuesta huolimatta. Taidetehtaan visiossa esitetty uudistettu vuokramalli tarkoittaisi nykyisen Event Factoryn ja Porvoon kaupungin välisen vuokrasopimuksen päivittämistä.
Uudessa sopimuksessa Event Factoryn nykyisin vuokraamat tilat siirtyisivät suurelta osin kaupungin hallintaan. Myös kaupungin Event Factorylle maksama tuki lakkautettaisiin. Tuen taso on tällä hetkellä 975 000 € vuodessa. Kun Event Factoryn kaupungille maksama vuokra on nyt 1 430 924 € vuodessa, sisältäisi vuokra jatkossa vain kustannustehokkaan toimiston sekä ravintolatilat. Jatkossa vuokran on arvioitu olevan noin 200 000 € vuodessa.
– Uudistetun vuokramallin myötä Event Factory olisi kaupungin pitkäaikaisena vuokralaisena vain osassa tiloja. Muita tiloja yhtiö vuokraisi kaupungilta lyhytaikaisesti tarpeen mukaan, jolloin toiminta tehostuisi ja muiden, kuten paikallisen toiminnan rooli vahvistuisi ja täydentäisi Taidetehtaan kaupallista tarjontaa, toteaa apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz.
Uudistetussa vastuunjakomallissa puolestaan muun muassa erilaisia Taidetehtaan huolto-, siivous- ja kaluston korjauskustannuksia siirtyisi Event Factorylta kaupungille. Tällä hetkellä monet Taidetehtaan kokonaisuuteen liittyvät käytännön asiat ovat Event Factoryn vastuulla, vaikka ne eivät suoranaisesti liittyisi Taidetehtaalla järjestettäviin kaupallisiin tapahtumiin.
– Tämän mallin tavoitteena on päästä pitkällä tähtäimellä mahdollisimman tasapainoiseen talousrakenteeseen, jolloin Event Factoryn toiminta olisi kannattavaa ja kaupallinen toiminta jatkuisi Taidetehtaalla, ja samaan aikaan kaupungin kokonaiskustannukset pysyisivät kohtuullisina.
Event Factoryn uusi rooli ja yhtiön liiketoimintastrategia tulee Porvoon kaupungin konserniohjeen mukaisesti omistajan ennakkokäsityksen kautta myös konsernijaostoon päätettäväksi.
– Kaupungin Taidetehtaan kiinteistön omistajille maksama ulkoinen vuokra ei muutu riippumatta Event Factoryn ja kaupungin välisistä vuokrajärjestelyistä. Toimintamallia yksinkertaistamalla voidaan kuitenkin säästää hallinnollisissa kuluissa ja tilojen käyttöastetta nostamalla saada lisää tuloja, von Schoultz toteaa.
Taidehallin rooli entistä merkittävämmäksi
Taidetehtaan tulevaisuuteen liittyy vahvasti myös Taidehallin toiminta. Kulttuuripalveluiden laatiman Taidehallin tarveselvityksen mukaan tilojen ja palvelutarjonnan laajentaminen nykyisestä mahdollistaisi sekä kaupungin taidekokoelmaa että nykytaidetta esittelevät näyttelyt. Alakerran saleja voitaisiin hyödyntää lyhytaikaiseen näyttelytoimintaan esimerkiksi kesäaikaan.
Tarveselvityksessä Taidehallille esitetään 1200 m2 pysyvää tilakokonaisuutta, joka jakautuisi pysyvien ja vaihtuvien näyttelytoteutusten kesken. Toteutus vaatisi Taidetehtaan tilajaon uudelleentarkastelua ja tilamuutoksia. Muutosten eteenpäin vieminen edellyttää toimitilapalveluiden ja kulttuuripalveluiden yhteistyössä toteuttamaa hankesuunnitelmaa.
– Siinä yhteydessä tarkentuvat myös suunniteltavien muutosten kustannukset. Toteutus vaatii sen jälkeen vielä erillisen päätöksen, vapaa-aikajohtaja Minna Särelä toteaa.
Porvoon Taidehallilla on potentiaalia olla keskeinen Taidetehtaan profiilia ja mielikuvaa rakentava ja vahvistava toimija.
– Uudenlaiset tilat mahdollistaisivat esimerkiksi teknisillä ratkaisuilla toteutettavia lyhytaikaisia näyttelyitä ja kaupungin taidekokoelmaan kuuluvien Jäntin taidekokoelman ja nykyisissä tiloissa suljetun Walter Runebergin veistoskokoelman esittämisen Taidetehtaalla. Tämä vahvistaisi entisestään Taidehallille visioitua dynaamista ja monimuotoista taidenäyttelykokemusta, kulttuuripalveluiden päällikkö Susann Hartman toteaa.
Fakta:
- Taidetehtaan kiinteistön omistavat Suomen kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin rahasto ja Emil Aaltosen säätiö.
- Porvoon kaupunki on vuokrannut Taidetehtaalta yhteensä 10 339 m2.
- Kiinteistössä on myös muuta tilaa, jossa kaupunki ei ole vuokralaisena, kuten Kauppakujan liiketilat.
- Kaupungin vuokraamasta alasta 6 965 m2 eli merkittävä osa on vuokrattu edelleen Porvoo Event Factory Oy:lle, joka taas vuokraa tiloja edelleen sekä yksityiseen että julkiseen käyttöön.
- Kulttuuripalveluilla on Taidetehtaalta vuokralla 1 000 m2.
- Porvoon kaupungin toimitilapalvelut vuokraa porvoolaisille taiteilijoille Taidetehtaalta työhuoneita yhteensä 1 000 m2.