Siirry sisältöön

Kaupunginhallitukselle esitetään: Kuninkaantien työterveys mahdollisesti osaksi Keski-Uudenmaan työterveys Oy:tä

Liikelaitos Kuninkaantien työterveyden tulevaisuuden toimintamalli voisi olla toimia osana Keski-Uudenmaan työterveys Oy:tä. Kaupunginhallitus käsittelee tämän vaihtoehdon selvityksen käynnistämistä kokouksessaan maanantaina 24. lokakuuta. Asiasta esitetään neuvottelua myös Sipoon kunnan kanssa.

Porvoon kaupungin tunnus.

Selvitys pyritään laatimaan nopeimmillaan niin, että kaupunki voisi ottaa kantaa asian etenemiseen talousarvion 2023 käsittelyn yhteydessä.

– Liikelaitoksen tulevaisuuden valmistelua on jatkettu. Hyvinvointialueuudistuksen myötä henkilöasiakkaiden määrä laskee merkittävästi, mikä aiheuttaa haasteita taloudelle, henkilöstön saatavuudelle sekä toiminnan haavoittuvuudelle, Kuninkaantien työterveyden toimitusjohtaja Heidi Räihä-Jaakola kertoo.

Kaupungin ja liikelaitoksen viranhaltijajohto on käynyt alustavasti keskustelua mahdollisesta yhteistyöstä Keski-Uudenmaan työterveys Oy:n kanssa. Porvoon kaupungilla olisi mahdollista ostaa yhtiön osakkeita suunnatussa osakeannissa ja solmia työterveyssopimus Keski-Uudenmaan työterveys Oy:n kanssa. Kuninkaantien työterveyden henkilöstö siirtyisi liikkeen luovutuksella yhtiöön. Keski-Uudenmaan työterveys Oy tuottaisi Porvoon kaupungin henkilöstölle työterveyshuoltopalveluja sopimuksen mukaan Porvoossa ja Sipoossa.

Keski-Uudenmaan työterveys tuottaa työterveyspalveluita usealle kunnalle ja kaupungille

Keski-Uudenmaan työterveys Oy tuottaa omistajiensa henkilöstön työterveyspalvelut. Toiminta on käynnistynyt vuoden 2018 alussa. Omistajia ovat: Nurmijärven ja Tuusulan (perustajakunnat), Mäntsälän kunta, Keski-Uudenmaan sote- kuntayhtymä – Keusote, Lohjan kaupunki, Vihdin kunta, Karkkilan kaupunki sekä Perusturvakuntayhtymä Karviainen.
Toimipisteitä on yhteensä 10 (Nurmijärvellä, Tuusulassa, Mäntsälässä, Karkkilassa, Vihdissä, Klaukkalassa, Järvenpäässä, Hyvinkäällä, Lohjalla sekä Helsingissä. Henkilöasiakkaita yhtiöllä on yhteensä n. 16 500.

Toiminnan painopisteinä ovat omistajatyönantajien työntekijöiden terveyden ja työhyvinvoinnin lisääminen, sairauspoissaolojen sekä työkyvyn alentumisen ja ennenaikaisen eläköitymisen riskien vähentäminen. Toiminnan perustana on tiivis työterveysyhteistyö. Yhtiön toiminnan tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa.

Porvoon kaupunki edisti aiemmin Kuninkaantien työterveyden yhtiöittämistä yhdessä mm. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa. Yhtiöittämisvalmistelu keskeytettiin, kun Itä-Uudenmaan hyvinvointialue päätti toukokuussa kilpailuttaa työterveyshuoltopalvelut.