Siirry sisältöön

Kaupunginhallitus käsittelee Jokilaakson koulun hankinnan keskeyttämistä

Jokilaakson koulun hankintamenettelyn kaksi tarjousta esitetään hylättäväksi, jonka jälkeen Kerkkooseen suunnitellun koulurakennuksen sekä vastaavien rakennusten puitesopimuksen hankintamenettely voidaan keskeyttää. Kaupunginhallitus päättää asiasta kokouksessaan 3. helmikuuta.

Markkinaoikeus kumosi joulukuussa koulun hankintapäätöksen, koska voittaneessa tarjouksessa esitetty perustamistapa poikkesi tarjouspyynnöstä. Kaupungin on suljettava pois tarjous tällä samalla perusteella.
 
Toiseksi pisteytetty tarjous esitetään myös poissuljettavaksi, koska tarjouksessa ei esitetty selvitystä koulurakennuksen perustamistavasta, vaikka tarjouspyynnössä edellytettiin tiettyjen materiaalien käyttämistä. Lisäksi tiettyjen teknisten ratkaisujen on tarjouksessa ilmoitettu poikkeavan tarjouspyynnöstä.
 
– Vain yhden tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen jäljelle jääminen sekä hankintatarpeen muuttuminen puoltavat hankinnan keskeyttämistä. Erityisesti kilpailutuksen puitejärjestelyosion tarve ja sisältö tulevat uudelleen harkittaviksi. Keskeyttämisen jälkeen kilpailutus voidaan käynnistää uudelleen, toteaa kaupunginlakimies Olli Ojanperä.
 
Lisätietoja:
kaupunginlakimies Olli Ojanperä
olli.ojanpera@porvoo.fi
puh. 050 574 8018