Siirry sisältöön

Kaupunginhallitus käsittelee tartuntatautilain mukaisen valvonnan käynnistämistä

Kaupunginhallitus käsittelee tartuntatautilain mukaisen valvonnan käynnistämistä Porvoossa maanantaina 15. maaliskuuta.

Kaupunginhallitus käsittelee tartuntatautilain mukaisen valvonnan käynnistämistä Porvoossa maanantaina 15. maaliskuuta.

Päätösesityksen mukaan tarkastuksia voisivat tehdä ympäristöterveydenhuollon viranomaiset. Tarkastusten perusteella tehtävistä päätöksistä vastaisivat edelleen kaupunginhallitus ja tartuntatautilääkäri, jolle kaupunginhallituksen toimivaltaa on jo osin siirretty.

– Ympäristöterveydenhuollon terveystarkastajat tekevät muutenkin vastaavantyyppisiä tarkastuksia, eli heillä on paras osaaminen tämäntyyppisiin tehtäviin, kaupunginlakimies Olli Ojanperä perustelee.  

Ympäristöterveydenhuolto voisi siis jatkossa tehdä myös tarkastuksia, joilla selvitetään muutetun tartuntatautilain 58 pykälän ja sen alakohtien mukaisten vaatimusten ja päätösten noudattamista, eli hygieniajärjestelyihin, turvaväleihin ja lähikontaktien tosiasialliseen välttämismahdollisuuteen ja tilojen sulkemiseen liittyviä järjestelyjä.

Kunnilla ja aluehallintovirastolla on tartuntatautilain mukaan laaja rinnakkainen valvontavastuu, joka koskee muun muassa yksityisiä elinkeinonharjoittajia kuten päivittäistavarakauppaa, liikuntatiloja ja kauppakeskuksia, kuntien tiloja kuten kouluja, päiväkoteja ja uimahalleja sekä uskonnollisia yhdyskuntia.

Tarkastuksia on tarkoitus toteuttaa ympäristöterveydenhuollon normaalien elintarvike- ja terveydensuojelutarkastusten yhteydessä esimerkiksi elintarvikemyymälöissä, päiväkodeissa ja kouluissa sekä kuntosaleissa ja terveydensuojelulain mukaisissa liikuntatiloissa. Tarkastuksia voitaisiin tehdä myös muihin kohteisiin kaupungin oman harkinnan sekä aluehallintoviraston ja liikenne- ja viestintäviraston valvontapyyntöjen perusteella. Tarkastusten suunnittelussa otetaan huomioon alueellinen tartuntatautitilanne ja vaikuttavuus tartuntojen leviämisen torjunnan kannalta.

– Porvoon kaupunki valmistelee lisäksi yhteistyössä ympäristöterveysjaoston toiminta-alueen kuntien kanssa sopimusta, jolla vastaava tarkastusoikeus voitaisiin ulottaa myöhemmin koko jaoston toiminta-alueelle, Olli Ojanperä kertoo.

Ympäristöterveysjaosto toimii Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Pornaisten, Porvoon ja Sipoon yhteisenä terveydensuojeluviranomaisena.