Siirry sisältöön

Kesälukukampanja kannustaa oppilaita kirjojen pariin

Porvoon alakouluissa ja esikouluryhmissä käynnistyy kesälukukampanja 2021.

Porvoon alakouluissa ja esikouluryhmissä käynnistyy kesälukukampanja 2021.

Kesälukukampanjan tavoitteena on innostaa ja kannustaa oppilaita kesälomalla kirjojen ja lukemisen pariin. Lukuinnon lisäksi kampanjan tavoitteena on edistää porvoolaisten koululaisten kaveritaitoja ja lisätä kiusaamattomuutta kouluissa tarinoiden ja kirjojen avulla.

Kampanjan suunnittelussa ja toteutuksessa ovat mukana Porvoon kaupunginkirjasto, Porvoon lukutaitohankkeet Brilli ja Lukuliikettä kuntiin, suomen- ja ruotsinkieliset äidinkielen kehittämisryhmät, Porvoon kuntakohtainen vanhempainyhdistys POFF sekä koulujen vanhempainyhdistykset.

Kampanjaa on toteutettu menestyksekkäästi jo monta vuotta Kvarnbackens skolassa yhteistyössä vanhempainyhdistyksen ja Porvoon kaupunginkirjaston kanssa. Vanhempien palaute on ollut erittäin positiivista: oppilaitten kiinnostus lukemista kohtaan on kasvanut ja lukuinto on monilla herännyt kampanjan myötä uudestaan.

Kesälukukampanja on näkynyt myös kirjastossa, jossa moni nuori lukija on kesän mittaan käynyt hakemassa kivaa kesälukemista.

– Kesälukukampanjan idea syntyi vuonna 2012, jolloin minä ja Katarina Antman Kvarnbackens Hem och Skola -yhdistyksestä kävimme Lemlandin kirjastossa ja saimme kuulla heidän kampanjastaan. Käärittiin hihat ja ensimmäinen kesälukukampanja Porvoossa toteutettiin vuonna 2013. Kirjastossa olemme todella iloisia siitä, että kampanja laajenee nyt kaikkiin Porvoon kouluihin, kertoo Porvoon kaupunginkirjaston palveluesimies Catharina Latvala.

Tuleva kesälukukampanja 2021 laajenee kaikkiin porvoolaisiin esi- ja alakouluihin

Porvoon kaupunginkirjaston laatima kirjalista jaetaan kaikille oppilaille kevään aikana. Listalta löytyy lukuintoa herätteleviä kirjoja monipuolisesti, jotta jokainen oppilas löytäisi itselleen sopivaa kesälukemista. Oppilaat kirjaavat muistiin kesällä luetut kirjat ja halutessaan piirtävät kuvan jostakin lukemastaan kirjasta. Piirustuksen kautta on mahdollisuus kertoa muillekin lukijoille itseä ilahduttaneesta lukukokemuksesta. Kuvat palautetaan syksyllä kouluun ja niistä kootaan näyttely Porvoon kaupunginkirjastoon.

Kampanja päättyy lukuvuoden 2021–2022 alussa järjestettävään oman koulun lukujuhlaan, jossa julkaistaan tieto luettujen kirjojen määrästä koulukohtaisesti sekä kaikkien koulujen osalta. Kaikille luokille jaetaan lukudiplomit ja lukemisen riemua juhlitaan yhdessä musiikin ja pienen tarjoilun parissa.

Napataan kirja kaveriksi kainaloon ja lähdetään lomalla lukumatkalle!

Lisätietoja kampanjasta

Sanna Paljakka, Lukuliikettä kuntiin – verkostohanke

sanna.paljakka@porvoo.fi

puh. 040 623 5201

Catharina Latvala, Porvoon kaupunginkirjasto

catharina.latvala@porvoo.fi

puh. 040 621 4937