Siirry sisältöön

Keskuskoulun esiopetuksen tilojen sisäilmatutkimukset ovat edenneet

Keskuskoulun vanhimman osan ylimmän kerroksen esiopetuksen tiloissa on jatkettu sisäilmatutkimuksia. Tiiveysmittaus- ja mineraalikuitutulokset ovat kunnossa. Osana tutkimuksia yhdessä tilassa on kevään aikana vaihdettu lattiapinnoite kokeiluluontoisesti.

Keskuskoulun vanhimman osan ylimmän kerroksen esiopetuksen tiloissa on jatkettu sisäilmatutkimuksia. Tiiveysmittaus- ja mineraalikuitutulokset ovat kunnossa. Osana tutkimuksia yhdessä tilassa on kevään aikana vaihdettu lattiapinnoite kokeiluluontoisesti.

Keskuskoulun kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä kokoontui huhtikuussa etäyhteyksin keskustelemaan tilanteesta.

– Keskuskoulussa sisäilmaepäilyt kohdistuvat usein yläpohjan eristeiden vanhoihin mikrobivaurioihin ja yläpohjan tiivistysten vuotamiseen. Vanhat lämmöneristeet poistettiin lähes kokonaan kesällä 2018. Kevään merkkiainekokeet osoittavat, että tiivistykset ovat pitäneet eikä yläpohjasta ole ilmavuotoja opetustiloihin, projektipäällikkö Pekka Koskimies kertoo.

Esiopetuksen tiloissa mitattiin myös mineraalikuitulaskeumaa kahden viikon ajan. Näytteiden perusteella sisäilman kuitupitoisuus on matala eikä ylitä toimenpiderajaa mitatuissa tiloissa.

Osana tilojen jatkotutkimuksia yhdessä esiopetustilassa lattian linoleumimatto on kokeiluluontoisesti vaihdettu vinyylilankuiksi. Poikkeusolojen aikana esiopetusta ei ole järjestetty koulujen tiloissa, joten kokemuksia lattiamateriaalin vaihdosta ei vielä ole. Esiopetusryhmät palasivat Keskuskouluun 14. toukokuuta.

– Nyt ehdimme saada muutaman viikon kokemukset uudesta lattiasta. Jos kokemukset ovat hyvät, lattiamateriaalin vaihtoa muissakin ylimmän kerroksen tiloissa harkitaan, Koskimies kertoo.

Tutkimusraportissa tilasta tehty altistumisolosuhteiden arviointi ja korjauksen jälkeen tulos on, että altistumisolosuhde on epätodennäköinen.

Koulun tiloissa tilanne sisäilman suhteen on sisäilmatyöryhmän mukaan normaali.

Lasiaulan lattia on korjattu ja liikuntasalin tilanne on parempi

Muualla Keskuskoulun tiloissa niin kutsutun lasiaulan mosaiikkibetonilattian korjaus on viimeistelty ja koulu voi kalustaa tilan käyttöön. Liikuntasalissa oli vielä talven aikana havaintoja heikosta sisäilmasta. Salin ilmamääräsäätimet on korjattu, ja ilma salissa tuntuu raikkaammalta.

Kesällä Keskuskoulun korjauslistalla on kirjaston katon tiivistyskorjaus, ja viimeisten orgaanisten eristeiden poistaminen B-osan yläpohjasta sekä pihan puolen pääovien madallus ja niiden yläpuolinen lämmöneristys. D-osan tuulikaappien riskirakenteen korjaus jää myöhempään ajankohtaan.

Kesällä myös toinen koulun pihakatoksista muutetaan ulkoiluvälinevarastoksi, rakennetaan skuuttien pysäköintipaikka, korjataan istutusten suoja-aitoja ja asennetaan aurinkopaneelit koulun katolle.

Lisätietoja:
ylläpitopäällikkö Janne Hyvönen
puh. 040 570 2597
janne.hyvonen@porvoo.fi

projektipäällikkö Pekka Koskimies
puh. 040 489 1865
pekka.koskimies@porvoo.fi