Siirry sisältöön

Koko perheen Porvoo siistiksi -siivoustempaus järjestetään jälleen

Porvoo siistiksi -siivoustempaus järjestetään torstaina 22. syyskuuta klo 17:30–19 kansallisen kaupunkipuiston alueella. Porvoon kaupunki jakaa suojahansikkaita ja jätesäkkejä Raatihuoneentorilla hakujärjestyksessä 100 ensimmäiselle osallistujalle.

Jokimaisema

Kaupunki järjestää Raatihuoneentorilla samaan aikaan siivoustempauksen kanssa myös geokätköilijöille suunnatun Cache In, Trash Out (CITO) -tapahtuman.

Roskien keräämistä suunnistaen ja musiikin tahdittamana

Siivoustempaukseen osallistuu myös itäisen Uudenmaan oma suunnistusseura OK Trian, joka rakentaa helpon radan siivoustempaukseen osallistujia varten. Roskia voi kerätä samalla kuin suunnistaa.
 Ympäristöstä huolehtiminen on suunnistajille sydämen asia. Jukola -suunnistustapahtuma järjestetään ensi vuonna Porvoossa ja yksi Porvoo Borgå Jukolan kantavista teemoista on ympäristöystävällisyys. Erittäin tärkeänä osana tätä on mahdollisimman tehokas jätteiden lajittelu, keräys sekä kierrätys, kertoo Porvoo Borgå Jukolan varajohtaja.

OK Trianin edustajia on paikalla Raatihuoneentorilla, jossa harrastuksesta voi keskustella lisää alan ammattilaisten kanssa.

Lapsiperheillä on lisäksi mahdollisuus kaupungin järjestämään omatoimiseen seikkailuun kansallisessa kaupunkipuistossa puuhakirjan tehtäviä ratkoen ja samalla roskia keräten. Puuhakirjan 50 ensimmäiseksi palauttanutta lasta huomioidaan pienellä palkinnolla. Oman puuhakirjan voi noutaa Raatihuoneentorilta ja palauttaa samaan paikkaan.

Siivoustempaukseen osallistujia viihdyttää ja musiikista vastaa liikkuva taideprojekti Trash Heroes, joka on perustajiensa Antti Lahden ja Panu Varstalan ehdotus paremmasta kaupungista. Trash Heroesin tavoitteena on siivota alueita yksi kerrallaan, jotta niissä olisi parempi tanssia.

Kaupunki huolehtii roskien viemisestä asianmukaiseen käsittelyyn

Siivoustempauksen myötä kaupunki tarjoaa kaikille mahdollisuuden tarttua toimeen ja tehdä hyvää. Roskat vaikuttavat kokemukseen yleisten alueiden viihtyisyydestä, mutta niillä on vaikutus myös luontoon.
Kerätyt roskat voi siivottavalla alueella jättää roska-astioihin tai suljettuihin jätesäkkeihin roska-astioiden viereen. Jos roska-astioita ei ole lähellä, suljetut jätesäkit voi jättää myös puistokäytävien varteen tai risteävien käytävien kohdalle näkyvälle paikalle, josta ne on helppo havaita. Porvoon kaupunki kerää jätesäkit asianmukaiseen käsittelyyn.