Siirry sisältöön

Kokonniemen jäähalli avataan ja harjoitusvuorot jatkuvat

Kokonniemen jäähalli avataan jälleen.

Kokonniemen jäähalli avataan jälleen.

Jäähalli oli lähes viikon ajan suljettuna rutiinitarkastuksessa havaitun painauman ja siihen liittyvän turvallisuusriskin vuoksi. Tällöin myös harjoitusvuorot jouduttiin perumaan. Suoritettujen mittausten ja aikaisemmin tehdyn laserkeilausmallin vertailun perusteella ei ole havaittu poikkeamia palkin pystysuoran taipuman suhteen.

Jäähallilla voivat nyt jatkua jääurheiluseurojen alle 12-vuotiaiden ryhmien sekä Porvoon Huntersin edustusjoukkueen harjoitusvuorot.

– Onneksi asiantuntijan tehdyn selvityksen pohjalta voidaan todeta, että jäähallia voidaan käyttää taas normaalisti, toteaa liikuntapalvelupäällikkö Per Högström.