Siirry sisältöön
koulu -

Koulut alkavat keskiviikkona – lukuvuoden yhteisenä teemana monilukutaito

Kouluvuosi alkaa Porvoossa keskiviikkona 10. elokuuta. Lukuvuoden 2022–2023 laaja-alaiseksi yhteiseksi teemaksi Porvoon suomen- ja ruotsinkielisissä koulutuspalveluissa on valittu monilukutaito.

lapset opiskelemassa koulussa

 – Lukuvuoden yhteisen teeman monilukutaidon alle kuuluvat kaikki lukutaidot perinteisestä lukutaidosta visuaaliseen lukutaitoon, kertoo ruotsinkielisten koulutuspalveluiden koulutusjohtaja Rikard Lindström. Monilukutaitoon sisältyy ajatus siitä, että kaikki lukutaidot ovat yhtä tärkeitä. Monilukutaitoa harjoitellaan osana jokaista oppiainetta sekä sen tiedonalaa ja se on yksi opetussuunnitelman seitsemästä laaja-alaisen osaamisen tavoitteesta, jatkaa Lindström.

 – Monilukutaitoa tuetaan kokonaisuutena myös kuntatasolla vahvistamalla ja luomalla toimijoiden välisiä yhteistyörakenteita, jotta oppiminen erilaisissa oppimisympäristöissä olisi mahdollisimman joustavaa ja luonteva osa kouluarkea, jatkaa suomenkielisten koulutuspalveluiden koulutusjohtaja Jari Kettunen. Osaavan henkilöstön sekä monialaisen yhteistyön, esimerkiksi toimivan vanhempainyhdistystoiminnan myötä, voimme jälleen aloittaa uuden lukuvuoden lomien jälkeen innokkaina, päättää Kettunen.

Monilukutaito on kirjattu myös Kansallisen lukutaitostrategian 2030 keskiöön.

Kouluun vain terveenä

Koronan osalta kouluissa ei tällä hetkellä ole erityisiä rajoituksia tai poikkeustoimia. Väliaikaiset lakimuutokset ja rajoitukset on poistettu viime lukuvuoden lopussa. Kouluun tullaan kuitenkin vain terveenä. Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kehoittaa edelleen huomioimaan seuraavat:

  •  hyvä käsihygienia

•      oikea aivastamis- ja yskimistekniikka

•      jos on oireita, pidä etäisyyttä muihin ja käytä tarvittaessa kasvomaskia

Seuraa koronaan liittyviä ohjeita Porvoon kaupungin verkkopalvelusta osoitteessa porvoo.fi.

Osassa kouluista päästään viettämään välitunteja uudistetulla pihalla

Linnajoen koulun ja Lyceiparkens skolanin uudistetut piha-alueet ovat pääosin valmiita ja ne otetaan käyttöön alkuviikosta ennen koulutyön aloitusta. Joidenkin leikki- tai liikuntavälineiden saatavuuden osalta on ollut haasteita, ja ne toimitetaan jälkitoimituksena. Myös Ilolan koululle on syksyn mittaa valmistumassa uudistettu piha-alue.

Huomioidaan koululaiset liikenteessä

Porvoon peruskouluissa on tällä hetkellä noin 5674 oppilasta. Ensimmäisen luokan aloittaa 592 oppilasta, ja monelle se tarkoittaa ensimmäistä kertaa yksin liikenteessä.

 – Kaupunki työskentelee jatkuvasti liikenneturvallisuuden eteen eri puolilla Porvoota, kertoo sivistysjohtaja Sari Gustafsson. Esimerkiksi Huhtisen koulun viereen Huhtisentielle toteutetaan pysäkinomainen levennys kahta linja-autoa varten. Myös saattoliikenne voi käyttää levennystä. Muistetaan siis, että lapsia liikkuu nyt koulujen alkamisen yhteydessä itsenäisesti tavallista enemmän liikenteessä. Otetaan lapset huomioon ja ollaan kiirehtimättä, jatkaa Gustafsson.

Oppilaskuljetukset hoidetaan sivistyslautakunnan hyväksymän kyyditysohjelman mukaisesti. Yksittäisten oppilaiden kuljetuksiin liittyviin kysymyksiin, ota yhteys koulu.kuljetus@porvoo.fi.

Kodin tuki lapselle ja nuorelle tärkeää

Kodin ja huoltajien tuki lapselle ja nuorelle koulunkäynnissä on hyvin merkityksellistä. Mielenterveysasiat on tärkeää ottaa huomioon.

– Lasten ja nuorten mielenterveys on meidän kaikkien asia. Eri ammattilaisten, mutta myös kaikkien lasten ja nuorten elämässä olevien aikuisten. Kiinnostusta lapsen ja nuoren hyvinvointiin on helppo osoittaa vaikka vain yksinkertaisesti kysymällä ”miten koulupäiväsi sujui?”, sanoo Sari Gustafsson. Haluan toivottaa kaikille oppilaille ja opiskelijoille intoa ja iloa opintielle sekä työniloa henkilöstölle, toivoo Gustafsson uuden lukuvuoden kynnyksellä.

Lukuvuoden 2022-2023 työ- ja loma-ajat

Syyslukukausi alkaa 10.8.2022

Syysloma 17.10.-21.10.2022

Syyslukukausi päättyy 21.12.2022

Kevätlukukausi alkaa 9.1.2023

Talvilomaviikko 20.-24.2.2023

Lukuvuosi päättyy 3.6.2023