Siirry sisältöön

Kvarnbackens skolan korjaus valmistuu kesällä

Kvarnbackens skolan korjaustyöt etenevät suunnitellusti ja korjaus valmistuu kokonaisuudessaan kesän 2020 aikana. Koulun kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä kokoontui 10. helmikuuta keskustelemaan korjauksen etenemisestä.

Kvarnbackens skolan korjaustyöt etenevät suunnitellusti ja korjaus valmistuu kokonaisuudessaan kesän 2020 aikana. Koulun kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä kokoontui 10. helmikuuta keskustelemaan korjauksen etenemisestä.

Ensimmäisen rakennusosan, eli isojen puolen, korjaus valmistui viime kesänä. Syksyn ja talven aikana korjaukset ovat osittain valmistuneet rakennuksen keskiosassa, ja opettajainhuone, liikuntasali ja täysin uusi kirjasto on saatu koulun käyttöön. Toisessa rakennusosassa, eli pienten puolella, korjaukset ovat valmistuneet kahdessa ylimmässä kerroksessa.

– Pienten puolen pohjakerroksessa tehdään kuitenkin vielä meluavia rakennustöitä ja julkisivukorjauksia. Olemme yhteisymmärryksessä koulun kanssa sopineet, että pienten puoli jatkaa väistötiloissa kevätlukukauden loppuun asti, projektipäällikkö ja sisäilmatyöryhmän puheenjohtaja Pekka Koskimies kertoo.

Korjaukset ovat vielä kesken pienten puolen pohjakerroksen taito- ja taideaineiden tiloissa sekä rakennuksen keskiosan kellarissa, jossa muun muassa liikuntasalin pukuhuoneet sijaitsevat. Myös pienten puolen sokkeli- ja julkisivutyöt ovat vielä työn alla.

–  Korjaukset ovat edenneet järjestelmällisesti ja betonivalujen kuivumiselle on varattu riittävästi aikaa. Jäljellä olevat työt ovat jo niin pitkällä, että ne saadaan valmiiksi ennen koulun alkua elokuussa, Koskimies sanoo.

Sisäilmatyöryhmän tietoon ei ole tullut, että sisäilma olisi aiheuttanut ongelmia jo korjatuissa tiloissa. Yhden viemäriputken tiiveyttä ja hajuhaittaa on selvitetty ja muutaman luokkatilan ilmanvaihdon säätöjä on tarkistettu ja seurataan.

Sisäilmatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran syyskuussa.

Sisäilmakorjauksen jälkeen koulun piha kunnostetaan erillisenä työnä. Pihatöiden käynnistymisajankohta ei ole vielä täsmentynyt, koska siihen vaikuttavat muun muassa väistötilojen purkuaikataulu ja pihatöiden kilpailutus.

Lisätietoja:

projektipäällikkö Pekka Koskimies
puh. 040 489 1865